Kaihovaara

Haudankalpea

Suomenhevonen, ori
s. 16.07.2016, 12-vuotias
Mustankimo, 146cm
Kasvattanut Jenna Helmanta
Omistaa Kaihovaara (VRL-14333)
Rekisterissä VH19-018-0297
Helppo A / 100cm / Helppo

30.04.2019 KTK-III 17 + 17 + 17 + 17 = 68p.

"Tällä hetkellä koulutusvaiheessa oleva nuorukainen, jolla on hyvät tsäänssit tulla vaikka kuinka hienoksi kisatykiksi vielä. Nopea oppimaan ja tykkää tehdä töitä. Kehittynyt hurjasti nopeassa ajassa ja suorittanut puhtaasti koulutustasonsa harjoituskisoja kotiradalla. Maastoesteillä vielä hieman liian touhukas, eikä malta oikein kuunnella aina. Potkuherkkä hevonen, jolla tulee pitää punaista nauhaa kisapaikoilla eikä saa sijoittaa muiden kanssa tarhaan. Ei ole potkinut ihmisiä. Kengitykset, lastaamiset, eläinlääkärikäynnit ja perushoitaminen sujuvat ilman turhaa ongelmaa. Kavahtelee kumminkin herkästi nopeita liikkeitä." - maahantuojan kertomaa (sarqquu)

Elmo on monin puolin ihana hevonen jonka kanssa arki rullaa vaivattomasti. Ihmisiä kohtaan ori on aina ollut todella ystävällinen ja tutun ihmisen nähdessään tervehtiikin iloisella hörähdyksellä. Elmo on aina innokkaana mukana tekemässä mitä tahansa ja antaakin tehdä kaikki mahdolliset toimenpiteet ongelmitta perus hoitamisesta eläinlääkärikäynteihin. Jostain syystä Elmo kuitenkin saattaa kavahdella äkkiliikkeitä, joten sen kanssa toimiessa tulee olla aina rauhallinen ja välttää kaikkia nopeita liikkeitä. Elmon huonoin puoli on potkuherkkyys muita hevosia kohtaan eikä sitä voida pitää muiden hevosten lähellä ilman tapaturmia.

Ratsuna Elmo on miellyttävä ja se tykkää kaikenlaisesta työnteosta. Se on aina oppinut uudet asiat nopeasti ja sen vuoksi se on yksi suosituimmista ratsuista tallissa. Elmon kanssa koulukiemuroiden vääntäminen on miellyttävää ja ori kuuntelee ratsastajan apuja herkeämättä. Se ei koskaan kyllästy vaikka samoja asioita toistettaisiin lukuisia kertoja vaan aina se jaksaa yrittää parhaansa. Elmo tarvitsee kuitenkin selkeät ja napakat avut jotta siitä saa kaiken potentiaalin esiin.

Esteiden hyppääminen on yksi Elmon lempipuuhista ja silloin se saattaa hieman kuumua. Napakoilla otteilla sen saa kuitenkin pidettyä hallinnassa ja hypyt pysyvät järkevinä. Sillä on kiva hyppytekniikka ja Elmo osaakin katsoa itselleen sopivimmat ponnistuspaikat jos vain ratsastaja antaa siihen mahdollisuuden. Ori antaa ratsastajalleen paljon anteeksi ja on todettu, että se hyppää minkä tahansa yli jos se vain on mitenkään mahdollista. Elmon kanssa voikin tehdä hieman tiukempiakin reittivalintoja mikäli ratsastaja vain osaa tuoda hevosen sitten esteelle edes jotenkin suorassa.

Maastoesteillä Elmo tuntuu olevan ikuinen kakara ja innostuukin vähän turhankin paljon. Sillä on paha tapa alkaa touhottamaan eikä silloin oikein malta kuunnella ratsastajan apuja. Maastoesteille sen selkään ei kannatakaan päästää ihan ketä tahansa jotta hevonen pysyy hallinnassa ja hyppääminen on turvallista.

Matkustajana Elmo on ollut aina rauhallinen ja tasaisen varma. Kyytiin noustaan ensimmäisellä yrityksellä ja koko ajomatkan seisoskellaan rauhassa paikallaan ja mussutetaan heiniä. Jos vain mahdollista niin järkevintä on jättää oriin viereen yksi tyhjä paikka jotta rauha säilyy matkan ajan. Kilpailupaikoilla Elmon häntään tulee aina kiinnittää punainen rusetti, jotta hevonen ei pääse potkimaan muita hevosia. Sen käytös kilpailupaikoilla ei eroa paljoakaan normaalista. Hieman ehkä on vähän innokkaampi ja uteliaampi.

Elmon luonteen on kirjoittanut Natalia, kiitos!

© Narien vapaat, Cherie (CC BY-NC 2.0)

Sukulaiset

Haudantakaa
m, 148cm
ii. Haudanvahti
trn, 152cm
iii. Vahtimestari
iie. Helmiäiskirjoilu
ie. Takatukkaletti
rt, 149cm
iei. Lento Seis
iee. Tuuheatukka
Kalmankukka
rtkm, 145cm
ei. Kuolonsyöjä
prt, 146cm
eii. Kuolonriitti
eie. Tenhon Aurora
ee. Kaamosmasennus
vrt, 145cm
eei. Kaamostarinoita
eee. Sinfonia
sukua virtuaalimaailmassa 0 polvea ⇨ Lue lisää suvusta

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

t. Kaihon Vienovaino s. 28.08.2020 e. Meripihkaroihu om. VRL-12299
t. Kaihon Vienovinkaus s. 06.01.2021 e. Heljäke om. VRL-11911
t. Kaihon Kalmankosketus s. 10.01.2021 e. Hytisevä Hilla om. VRL-14333
o. Teilikorven Marrasvalkea s. 23.03.2021 e. Kapeenvalkea om. VRL-09601

Kilpailumenestys

Näyttelymenestys Arvokilpailumenestys
00.00.00 Paikka: irtoSERT tuom. Tuomari
00.00.00 Paikka: irtoSERT tuom. Tuomari
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
KRJ 40 sijoitusta ERJ 40 sijoitusta KERJ 40 sijoitusta
31.01.19 Kaihovaara: HeB (Cup) 17/288
02.05.19 Haavelaakso: HeA 4/30
06.05.19 Haavelaakso: HeA 5/30
09.05.19 Haavelaakso: HeA 1/30
10.05.19 Haavelaakso: HeA 4/30
11.05.19 Haavelaakso: HeA 2/30
12.05.19 Haavelaakso: HeA 1/30
12.05.19 Haavelaakso: HeA 5/30
13.05.19 Haavelaakso: HeA 1/30
21.05.19 Haavelaakso: HeA 1/30
22.05.19 Haavelaakso: HeA 3/30
28.05.19 Haavelaakso: HeA 2/30
30.05.19 Haavelaakso: HeA 3/30
01.09.20 Kuura: HeA 1/40
03.09.20 Kuura: HeA 5/40
05.09.20 Kuura: HeA 5/40
06.09.20 Kuura: HeA 6/40
06.09.20 Kuura: HeA 2/40
09.09.20 Kuura: HeA 4/40
09.09.20 Kuura: HeA 4/40
15.09.20 Kaihovaara: HeA 2/50
17.09.20 Kaihovaara: HeA 5/50
18.09.20 Kaihovaara: HeA 1/50
22.09.20 Kaihovaara: HeA 1/50
25.09.20 Kaihovaara: HeA 2/50
29.09.20 Kaihovaara: HeA 6/50
29.09.20 Kaihovaara: HeA 1/50
02.11.20 Chersey: HeA 1/50
05.11.20 Chersey: HeA 4/50
06.11.20 Chersey: HeA 2/50
16.11.20 Yemene: HeA 4/40
22.12.20 Kaihovaara: HeA 3/40
23.12.20 Kaihovaara: HeA 2/40
24.12.20 Kaihovaara: HeA 1/40
24.12.20 Holmberg: HeA 1/60
27.12.20 Kaihovaara: HeA 2/40
29.12.20 Kaihovaara: HeA 5/40
02.01.21 Kuura: HeA 3/40
04.01.21 Kuura: HeA 2/40
05.01.21 Kuura: HeA 4/40
03.06.19 Hiivuri: 100cm 5/50
07.06.19 Hiivuri: 90cm 6/50
11.06.19 Hiivuri: 90cm 3/50
15.06.19 Hiivuri: 90cm 2/50
18.06.19 Hiivuri: 90cm 4/50
01.09.20 Lupin: 100cm 3/50
06.09.20 Lupin: 100cm 1/50
10.09.20 Lupin: 100cm 7/50
14.09.20 Lupin: 100cm 4/50
20.09.20 Lupin: 100cm 4/50
22.09.20 Lupin: 100cm 6/50
28.09.20 Lupin: 100cm 5/50
29.09.20 Lupin: 100cm 1/50
05.09.20 Cloudfield: 100cm 3/50
11.09.20 Cloudfield: 100cm 1/50
15.09.20 Cloudfield: 100cm 7/50
03.09.20 Kuura: 100cm 5/40
04.09.20 Kuura: 100cm 3/40
01.09.20 Kuura: 100cm 2/40
03.09.20 Kuura: 100cm 3/40
04.09.20 Kuura: 100cm 5/40
05.09.20 Kuura: 100cm 5/40
07.09.20 Kuura: 100cm 4/40
25.09.20 Lupin: 90cm 2/50
28.09.20 Lupin: 90cm 5/50
29.09.20 Lupin: 90cm 2/50
02.10.20 Lupin: 90cm 7/50
06.10.20 Lupin: 90cm 2/50
09.10.20 Lupin: 90cm 7/50
23.12.20 Holmberg: 100cm 4/40
29.12.20 Holmberg: 100cm 6/40
01.01.21 Liljegård: 90cm 5/40
01.01.21 Liljegård: 90cm 5/40
02.01.21 Liljegård: 90cm 1/40
03.01.21 Liljegård: 90cm 6/40
05.01.21 Liljegård: 90cm 6/40
05.01.21 Liljegård: 90cm 5/40
08.01.21 Liljegård: 90cm 6/40
11.01.21 Liljegård: 90cm 2/40
18.01.21 Liljegård: 90cm 5/40
04.05.19 Riimuvaara: Helppo 3/30
11.05.19 Riimuvaara: Helppo 3/30
24.05.19 Riimuvaara: Helppo 1/30
09.06.20 Hiivuri: Helppo 7/50
14.06.20 Hiivuri: Helppo 5/50
30.06.20 Hiivuri: Helppo 4/50
04.09.20 Lupin: Helppo 6/50
12.09.20 Lupin: Helppo 7/50
15.09.20 Lupin: Helppo 4/50
23.09.20 Kaihovaara: Helppo 2/40
24.09.20 Lupin: Helppo 5/50
04.10.20 Kaihovaara: Helppo 4/40
05.10.20 Hiivuri: Helppo 3/53
07.10.20 Hiivuri: Helppo 1/53
11.10.20 Hiivuri: Helppo 2/53
12.10.20 Viljalehto: Helppo 3/27
13.10.20 Viljalehto: Helppo 1/27
14.10.20 Kaihovaara: Helppo 6/40
15.10.20 Kaihovaara: Helppo 1/40
16.10.20 Viljalehto: Helppo 3/27
23.10.20 Viljalehto: Helppo 1/27
30.10.20 Viljalehto: Helppo 5/27
12.01.21 Viljalehto: Helppo 2/26
17.01.21 Viljalehto: Helppo 4/26
04.02.21 Kaihovaara: Helppo 2/30
10.02.21 Kaihovaara: Helppo 1/30
12.02.21 Holmberg: Helppo 6/40
14.02.21 Kaihovaara: Helppo 5/30
16.02.21 Holmberg: Helppo 5/40
18.02.21 Holmberg: Helppo 6/40
02.03.21 Vihiniemi: Helppo 4/30
03.03.21 Vihiniemi: Helppo 4/30
04.03.21 Vihiniemi: Helppo 4/30
06.03.21 Kaihovaara: Helppo 3/30
09.03.21 Kaihovaara: Helppo 3/30
12.03.21 Vihiniemi: Helppo 4/30
13.03.21 Kaihovaara: Helppo 3/30
16.03.21 Kaihovaara: Helppo 5/30
18.03.21 Vihiniemi: Helppo 1/30
19.03.21 Vihiniemi: Helppo 1/30

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä kirjoittaja