Kaihovaara

Räiskyvän Kunmitustarinoita

Suomenhevonen, ori
s. 22.10.2021, 8-vuotias
Ruunikko, 158cm
Kasvattanut Räiskyvän Suomenhevoset
Omistaa Kaihovaara (VRL-14333)
Rekisterissä VH21-018-1333
Vaativa B / 110cm / CIC1

KTK-II

"Kenttäratsu koviin luokkiin mitä helpoimmalla luonteella! Tämän kanssa ei ainakaan jää siitä kiinni, että ratsu ei tee mitä pyydetään tai varusteet olisi tuhannen päreinä kun hetkeksi käännät selän." kasvattajan kertomaa (Jenna)

Like father, like son. Parempaa sanontaa ei voisi käyttää, kun kuvailee Kapun luonnetta. Ori on perinyt kaikki hyvät ominaisuudet isältään - se on kiltti ja rehti, sekä mitä miellyttävin käsitellä, olematta kuitenkaan liian nössö. Halutessaan Kapu kuitenkin osaaa olla hieman machomainen - erityisesti jos lähellä on kauniita tyttöjä.

Kapun kanssa kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat vaivattomasti, ja ori rakastaakin hoidettavana olemista. Se varmaan eläisi pelkillä rapusutuksilla, mikäli se vain olisi mahdollista. Välillä tuntuu, ettei mikään rapsutusmäärä ole sille riittävä, vaan ori on aina kerjäämässä lisää huomiota - joskus jopa hieman ärsyttävyyteenkin saakka. Kengitys, klippaus ja eläinlääkäreiden toimenpiteet onnistuu myöskin Kapun kanssa ilman ongelmaa.

Kapu on reipas ratsastaa, ja omaakin hyvän oman moottorin. Se ei ole ollut eläissään yhtenäkään päivänä laiska, vaan orilta löytyy aina energiaa tehdä vähän lisää töitä. Kapulla on näyttävät isot askellajit. Sen käynti on tarmokasta ja matkaavoittavaa, ja ravi on lennokasta. Orin lisäykset hurmaavat tuomarin kuin tuomarin, mutta ovat myös välillä hieman työläät istua. Kapun ratsastaminen vaatiikin teräksiset vastalihakset, jotta orin askellajeissa pysyy mukana.

Matkaavoittavan laukkansa ansiosta Kapu on omiaan kenttäratsastuksessa. Se etenee maastossa hyvää vauhtia ja hyppää aina mitä tahansa sen eteen ilmestyykään. Ori menee myös veteen mielellään, ja hyvän tasapainonsa ansiosta se selviää hieman liukkaamassakin maastossa. Kapu omaa hienon hyppytekniikan, jonka vuoksi se pärjää hienosti myös rataesteillä. Ori ei ole mikään kaikista ketterin, ja uusintaradoilla se pärjääkin ison laukkansa ansiosta, vaikkei aina suoriutuisikaan niistä kaikista pienimmistä uusintateistä.

Kisapaikoille ori lähtee hurmaamaan kaikki - niin ihmiset, kuin lajitoverinsakin. Vieraissa paikoissa Kapu tarvitseekin kokeneen käsittelijän, joka saa orin pysymään nahoissaan vieraiden tammojen vierellä. Kun ori pääsee radalle, se esiintyy iloisesti ja antaa itsestään vielä hieman enemmän, kuin kotona. Kapun kanssa onkin ilo kilpailla lajissa kuin lajissa.

Kapun luonteen on kirjoittanut maura, kiitos!

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan, VRL-11911 / Vapaasti, VRL-13320

Sukulaiset

Väjen Kunmitusjälkiä
KTK-III
rt, 159cm
ii. VIR MVA Ch Kunmitusjuttuja
KTK-II, SV-II
trt, 161cm
iii. Kunmastusjuttuja
iie. Haamutaikoja
ie. VIR MVA Ch Huunpurema
KTK-II, KERJ-I, SLA-I, SV-I, KEV-II
prn, 156cm
iei. Epeli
iee. Syömmoan Haneli
VIR MVA Ch Saarnion Mirella
KTK-II, KERJ-III
m, 155cm
ei. Artemis
rn, 158cm
eii. Araklas
eie. Mistella
ee. Mysteria
m, 147cm
eei. Kinosloitsu
eee. Mustiina
sukua virtuaalimaailmassa 2 polvea
o/t. Nimi s. 00.00.0000 i/e. Nimi

Kilpailumenestys

Näyttelymenestys Arvokilpailumenestys
00.00.00 Paikka: irtoSERT tuom. Tuomari
00.00.00 Paikka: irtoSERT tuom. Tuomari
31.01.23 Kaihovaara: CIC1, KERJ-Cup 2/46
KRJ 28 sijoitusta ERJ 0 sijoitusta KERJ 40 sijoitusta
01.08.22 Valmarya: VaB 3/30
03.08.22 Valmarya: VaB 5/30
04.08.22 Valmarya: VaB 3/29
08.08.22 Valmarya: VaB 3/30
14.08.22 Kaihovaara: VaB 5/30
17.08.22 Kaihovaara: VaB 3/30
17.08.22 Kaihovaara: VaB 4/30
18.08.22 Kaihovaara: VaB 4/30
24.08.22 Kaihovaara: VaB 4/30
25.08.22 Kaihovaara: VaB 3/30
26.08.22 Kaihovaara: VaB 5/30
30.08.22 Kaihovaara: VaB 5/30
17.05.23 Kaihovaara: VaB 4/30
19.05.23 Kaihovaara: VaB 5/30
20.05.23 Kaihovaara: VaB 1/30
21.05.23 Kaihovaara: VaB 1/30
22.05.23 Kaihovaara: VaB 2/30
23.05.23 Kaihovaara: VaB 4/30
28.05.23 Kaihovaara: VaB 3/30
29.05.23 Kaihovaara: VaB 5/30
30.05.23 Kaihovaara: VaB 3/30
03.07.23 Hiivuri: VaB 3/40
04.07.23 Hiivuri: VaB 4/40
15.07.23 Hiivuri: VaB 1/40
17.07.23 Hiivuri: VaB 3/40
21.07.23 Hiivuri: VaB 5/40
23.07.23 Hiivuri: VaB 1/40
26.07.23 Hiivuri: VaB 1/40
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
03.08.22 Valmarya: CIC1 3/65
09.08.22 Valmarya: CIC1 5/65
12.08.22 Valmarya: CIC1 3/67
04.11.22 Kaihovaara: CIC1 3/30
15.11.22 Kaihovaara: CIC1 1/30
18.11.22 Kaihovaara: CIC1 5/30
24.11.22 Kaihovaara: CIC1 2/30
26.11.22 Kaihovaara: CIC1 1/30
29.11.22 Kaihovaara: CIC1 3/30
04.05.23 Nessinjärvi: CIC1 3/24
12.05.23 Kaihovaara: CIC1 2/28
17.05.23 Kaihovaara: CIC1 5/28
18.05.23 Kaihovaara: CIC1 4/28
19.05.23 Kaihovaara: CIC1 1/28
22.05.23 Kaihovaara: CIC1 1/28
23.05.23 Nessinjärvi: CIC1 1/24
27.05.23 Kaihovaara: CIC1 3/28
29.05.23 Nessinjärvi: CIC1 2/19
30.05.23 Kaihovaara: CIC1 1/28
05.06.23 Hiivuri: CIC1 2/11
07.06.23 Hiivuri: CIC1 1/11
11.06.23 Hiivuri: CIC1 1/11
18.06.23 Hiivuri: CIC1 3/11
20.06.23 Hiivuri: CIC1 1/11
26.06.23 Hiivuri: CIC1 1/11
30.06.23 Hiivuri: CIC1 1/11
05.07.23 Hiivuri: CIC1 4/18
07.07.23 Hiivuri: CIC1 2/18
12.07.23 Syy: CIC1 2/20
16.07.23 Hiivuri: CIC1 3/18
17.07.23 Syy: CIC1 3/20
19.07.23 Hiivuri: CIC1 2/18
23.07.23 Syy: CIC1 2/20
11.09.23 Empyrean: CIC1 1/21
16.09.23 Empyrean: CIC1 4/21
01.10.23 Kaihovaara: CIC1 4/19
03.10.23 Kaihovaara: CIC1 3/19
07.10.23 Kaihovaara: CIC1 1/19
11.10.23 Kaihovaara: CIC1 2/19
17.10.23 Kaihovaara: CIC1 1/19

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä kirjoittaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.