Kaihovaara

Räiskyvän Mmmaustekepponen

Suomenhevonen, ori
s. 28.06.2022, 7-vuotias
Tummanruunikko, 154cm
Kasvattanut Räiskyvä
Omistaa Kaihovaara (VRL-14333)
Rekisterissä VH22-018-0536
Helppo A / 110cm / CIC1

KTK-II

SV-I

Mä olin sinä kesänä pitkästä aikaa miettinyt hevosmäärän vähentämistä. En varsinaisesti siinä mielessä, että myisimme hevosia pois, mutta tarkoituksena ei ollut hankkia niitä ainakaan hetkeen lisää. Meillä oli nimittäin jo ennestään kädet täynnä nykyisten nuorten kisahevosten ja tulevien jalostussuunnitelmien kanssa.

Jokin varsakuume muhun kai silti lopulta iski, sillä huomasin aina silloin tällöin eksyväni selailemaan hevosfoorumin myynti-ilmoituksia. Puhtaasta mielenkiinnosta mä mukamas niitä vain vilkuilin, mutta jollain ilveellä päädyin kuitenkin tarjoamaan jeililäiselle Pullalle kotia. Emilkin oli sitä mieltä, että kyllä nyt yksi varsa aina johonkin mahtuisi. Homma lähti kuitenkin siinä vaiheessa ehkä vähän lapasesta, kun meille oli Pullan kaveriksi muuttamassa Jeilistä myös Vanu ja Räiskyvästä Kelmi. Seuraavalla viikolla meillä olikin sitten pihassa kolme uutta orivarsaa ja kieltämättä siinä tuli vähän naureskeltua, että miten tässä näin pääsi käymään.

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan, ransu.kuvat.fi

Sukulaiset

Pilvipellon Savusankari
KTK-I, KERJ-III
tprt, 156cm
ii. Mörkövaaran Savuseepra
KTK-II
rt, 155cm
iii. Lorun Kornetti
KERJ-I, ERJ-I, KRJ-I, VVJ-III, SLA-I, KTK-II
iie. Mörkövaaran Savumarja
KERJ-I, ERJ-I, KRJ-I, VVJ-I, SLA-I, KTK-III
ie. Hupilan Uniaalto
KV-I, SV-II, KTK-III
vrt, 158cm
iei. Vähäpellon Univatti
KTK-III, SV-I
iee. Unihiekkamyrsky
SV-I
Jeilin Mmmuffinimysteeri
KTK-III
m, 153cm
ei. Sahramisabotaasi
KTK-II
prt, 152cm
eii. VIR MVA Ch Fiktion Rekyyli
ERJ-II, SLA-I*, KTK-II
eie. Ch Turmeltajan Pottupuutarha
KERJ-I, SLA-I, KTK-II
ee. Kärmeniemen Mmmysteeri
KTK-II
m, 155cm
eei. Koistilan Hattumaakari
KERJ-III, KTK-III
eee. Ch Filli-Vanilli
KTK-I
sukua virtuaalimaailmassa 5 polvea
Isälinja: Pilvipellon Savusankari - Mörkövaaran Savuseepra - Lorun Kornetti - Lorun Rakuuna - Pioneeri
Emälinja: Jeilin Mmmuffinimysteeri - Kärmeniemen Mmmysteeri - Filli-Vanilli - Hattaravillan Myrtti - Sydämellinen Rahkapullarakkaus
t. Sihisevä Sahramishotti s. 18.02.2023 e. Sihisevä Noidankattila

Kilpailumenestys

Näyttelymenestys Arvokilpailumenestys
31.01.23 Tuoninen: irtoSERT tuom. Jannica
24.11.23 Kaihovaara: irtoSERT tuom. Dimma
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
KRJ 7 sijoitusta ERJ 8 sijoitusta KERJ 33 sijoitusta
01.10.23 Kaihovaara: HeA 5/30
02.10.23 Kaihovaara: HeA 4/30
03.10.23 Kaihovaara: HeA 3/30
07.10.23 Kaihovaara: HeA 4/30
08.10.23 Kaihovaara: HeA 3/30
13.10.23 Kaihovaara: HeA 2/30
17.10.23 Kaihovaara: HeA 5/30
02.10.23 Liljegård: 110cm 2/30
04.10.23 Liljegård: 110cm 1/30
05.10.23 Liljegård: 110cm 5/30
07.10.23 Liljegård: 110cm 3/30
08.10.23 Liljegård: 110cm 1/30
09.10.23 Liljegård: 110cm 4/30
10.10.23 Liljegård: 110cm 2/30
15.10.23 Liljegård: 110cm 3/30
05.05.23 Nessinjärvi: CIC1 2/19
06.05.23 Nessinjärvi: CIC1 4/19
09.05.23 Nessinjärvi: CIC1 4/19
11.05.23 Nessinjärvi: CIC1 1/19
13.05.23 Nessinjärvi: CIC1 4/19
14.05.23 Nessinjärvi: CIC1 1/19
19.05.23 Nessinjärvi: CIC1 2/19
27.05.23 Nessinjärvi: CIC1 1/19
02.10.23 Kaihovaara: CIC1 1/15
05.10.23 Kaihovaara: CIC1 2/15
06.10.23 Kaihovaara: CIC1 2/15
08.10.23 Kaihovaara: CIC1 2/15
16.10.23 Kaihovaara: CIC1 2/15
18.10.23 Kaihovaara: CIC1 1/15
19.10.23 Kaihovaara: CIC1 2/15
28.10.23 Kaihovaara: CIC1 2/15
30.10.23 Kaihovaara: CIC1 2/15
10.11.23 Vihiniemi: CIC1 5/30
12.11.23 Vihiniemi: CIC1 4/30
15.11.23 Vihiniemi: CIC1 4/30
23.11.23 Vihiniemi: CIC1 3/30
24.11.23 Vihiniemi: CIC1 3/30
27.11.23 Vihiniemi: CIC1 5/30
29.11.23 Vihiniemi: CIC1 4/30
03.12.23 Vihiniemi: CIC1 4/30
06.12.23 Vihiniemi: CIC1 2/30
09.12.23 Vihiniemi: CIC1 2/30
10.12.23 Vihiniemi: CIC1 2/30
14.12.23 Vihiniemi: CIC1 3/30
23.12.23 Vihiniemi: CIC1 3/30
24.12.23 Vihiniemi: CIC1 5/30
27.12.23 Vihiniemi: CIC1 3/30
28.12.23 Vihiniemi: CIC1 5/30

Päiväkirja

25. heinäkuuta 2022: Bromancea ensisilmäyksellä omistaja

"Kelmi, Kelmu, Kelmeri, Kekkonen... On aika uskomatonta, miten monta lempinimeä hevonen voi saada vain viikon aikana", naurahdin pyöritellessäni samalla Kelmin tummanruskeaa karvaa puhtaaksi kumisualla. Jo lyhyen yhteiselon aikana oli käynyt selväksi, ettei ori pelännyt likaantumista - nytkin ori oli mitä ilmeisemmin nauttinut mutakylvystä juuri ennen sisälle saapumistaan. Pesunkestävä kenttähevonen siitä oli ainakin tulossa. Emil rapsutti Kelmin turpaa ja syötti sille pari leipäpalaa kädestään. "Rakkaalla lapsella on monta nimeä", tämä tuumasi hymyillen. Mies oli tykästynyt Kelmiin tosi paljon tosi nopeasti. Nopeammin kuin se tykästyi uusiin hevosiin yleensä. Mutta ei se mikään ihme ollut. Kelmi oli tosi järkevänoloinen nuori, vaikka silläkin oli tietysti omat kommervenkkinsä. Siinä miehen lepertelyä ruunikolle sivusta seuratessani saatoin kuitenkin lähes vannoa, että pojat tulisivat tulevaisuudessakin varsin hyvin toimeen keskenään.