![]() |
Suomenhevonen, ori |
s. 15.08.2022, 4-vuotias | |
Musta, 155cm | |
Kasvattanut Runoratsut | |
Omistaa Kaihovaara (VRL-14333) | |
Rekisterissä VH22-018-0653 | |
Vaativa B / 95cm / Helppo |
Kun Runoratsut teki hiljalleen paluuta takaisin aktiiviseen suomenhevoskasvatukseen, päätin, että meillekin oli saatava ainakin yksi runoratsulainen. Multa kerkesi mennä useampi myynnissä ollut vanha kasvatti ohi, joista olisin ollut kiinnostunut ja olin suunnitellut ottavani Melinaan yhteyttä ja kyseleväni tilausvarsan mahdollisuutta. Yhtenä aamuna Facebookiin pätkähti kuitenkin myynti-ilmoitus ihan uunituoreista Runoratsujen kasvateista ja mä tietysti suorastaan hyökkäsin sormet syyhyten tutkimaan myytävien varsojen sukupuita. Erityisesti huomioni kiinnitti musta, kivasukuinen Lakritsipusu. Ori oli täysin koulusukuinen, mutta oltiinhan me ennenkin loihdittu kouluhevosista ihan kelpo hyppääjiäkin. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun raapustin Melinalle viestiä ja varsa oli varattuna meille.
Launon vanhemmat eivät ole käsiteltävyydensä puolesta kaikista helpoimmasta päästä, eikä itse Launoltakaan jääräpäisyyttä ja omaa tahtoa puutu. Tummanpuhuva ori on kuitenkin ihan käsiteltävissä, eikä se luonteeltaan paha ole. Sen kanssa joutuu vain aika ajoin käymään keskusteluja siitä, missä ne rajat menivätkään ja tehdäänkö tänään yhteistyötä vai ei.
Launon kanssa hoitotoimenpiteet on helpoin tehdä käytävällä siitä syystä, että se jaksaa seisoskella siinä maltillisemmin paikallaan kuin karsinassaan. Namittaminen, rauhallinen juttelu ja heinäverkon nyhtäminen rauhoittavat yleensä oria, eikä sen hoitamisen kanssa onnistumiseen vaadita mitään sen kummempia taikatemppuja. Täysin paikallaan seisominen pidempään ilman mitään tekemistä on Launon kanssa se, mikä orin saa usein steppailemaan ja keksimään omia viihdykkeitä itselleen. Tummaverikkö suhtautuu lunkisti uusiin ihmisiin, eikä se jännitä eläinlääkäriä tai kengittäjääkään.
Ratsuna Launo on varsin hieno, kunhan kemiat klikkaavat ratsastajan kanssa. Ori on varsin herkkä avuille, eikä se siedä yhtään ohjista nyppimistä, jalalla turhaan puristamista tai muutakaan epäreilua kohtelua ihmiseltä. Parhaimmillaan se toimii ihan pienen pienillä avuilla, joita se kuuntelee herkeämättä kantaen itsensä oikeinpäin tehokkaasti omalla moottorillaan liikkuen. Sileäpuolella Launo on osaava ja sillä riittää kokoamiskykyä aina vaativalle tasolle saakka. Se on isoliikkeinen ja näyttävä, eikä etenkään orin hieno laukka jää huomaamatta valveutumattomaltakaan katselijalta.
Launon molemmat vanhemmat ovat täysin koulupainotteisia, mutta Launo on silti osoittautunut ihan kelpo esteratsuksikin. Hyppytekniikan ja kapasiteetin osalta siitä ehkä vähän paistaa koulusukuisuus, mutta hieno ja iso laukka sekä orin nopea oppimiskyky tasapainottavat pieniä puutteita juuri sopivissa määrin. Launo hyppää ratana kepoisesti vajaan metrin korkuisia esteitä. Se liikkuu esteiden välissä mielellään melko koottuna ja tarvitsee ratsastajaltaan jonkin verran tukea sopivien ponnistuspaikkojen hakemiseen, mutta hyppääminen on selkeästi orin mieleen. Maastoesteet erityisesti ovat energisen orin mieleen. Maastossa Launo on varmajalkainen ja lunki, eikä se säpsähtele oudompiakaan ääniä tai maastoesteviritelmiä.
Launo lastautuu melko vaivattomasti, mutta itse matkustaminen ei kuulu varsinaisesti orin suosikkipuuhiin. Se ei tunnu stressaantuvan matkaamisesta, mutta enemmänkin turhaantuvan paikallaan seisoskelusta. Matkalle on hyvä varata aina pienisilmäinen heinäverkko ja tarpeeksi heinää. Toisiin hevosiin Launo suhtautuu melko neutraalisti, eikä matkustuskaveri ole sille elinehto. Kisapaikoilla ori saattaa toisinaan huudella toisille hevosille, etenkin tammoille. Muutoin se osaa kyllä käyttäytyä edukseen, kunhan käsittelijä on hereillä ja reilu oria kohtaan.
Kaunon Salmiakkipusu SV-II klm, 157cm |
ii. Hortensian Salmiakkiritari SV-II, KV-II m, 158cm |
iii. Ch Kuusenkerkkä VSN Ch, KTK-II, KRJ-I, Jälk. C |
iie. Ch Salmiakkikuningatar KRJ-I, SLA-I, YLA2, Jälk. A | ||
ie. Tuulenpesän Hillamaria KTK-III rt, 150cm |
iei. Tenholan Turhapuro KRJ-I | |
iee. Hallan Hillahaamu | ||
Liljan Lumikki SV-II prt, 150cm |
ei. Kaarnan Sieppi ERJ-III, SLA-II tprt, 156cm |
eii. Sirppi KTK-II |
eie. Sinisiiven Heili | ||
ee. Ch Turmeltajan Lumona ERJ-II, SLA-I prt, 152cm |
eei. Seppo-Einari KTK-II | |
eee. VIR MVA Ch Lumoloihtu KTK-I, SLA-I, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I | ||
sukua virtuaalimaailmassa 3 polvea |
o/t. Nimi | s. 00.00.0000 | i/e. Nimi |
Näyttelymenestys | Arvokilpailumenestys |
---|---|
12.09.22 Adina: irtoSERT tuom. Jannica 17.10.22 Pyökkipolku: irtoSERT tuom. Vibaja 31.01.23 Tuoninen: irtoSERT tuom. Jannica |
00.00.00 Paikka: luokka 0/0 00.00.00 Paikka: luokka 0/0 |
KRJ 13 sijoitusta ⇨ | ERJ 13 sijoitusta ⇨ | KERJ 0 sijoitusta ⇨ |
---|---|---|
16.05.23 Kaihovaara: VaB 1/30 18.05.23 Kaihovaara: VaB 4/30 20.05.23 Kaihovaara: VaB 5/30 21.05.23 Kaihovaara: VaB 4/30 27.05.23 Kaihovaara: VaB 2/30 28.05.23 Kaihovaara: VaB 2/30 30.05.23 Kaihovaara: VaB 5/30 02.07.23 Hiivuri: VaB 4/40 12.07.23 Hiivuri: VaB 4/40 16.07.23 Hiivuri: VaB 4/40 23.07.23 Hiivuri: VaB 4/40 26.07.23 Hiivuri: VaB 3/40 28.07.23 Hiivuri: VaB 3/40 |
01.09.23 Mistyvale: 90cm 3/24 04.09.23 Mistyvale: 90cm 1/24 07.09.23 Mistyvale: 90cm 3/24 09.09.23 Mistyvale: 90cm 3/24 09.09.23 Mistyvale: 90cm 1/24 10.09.23 Mistyvale: 90cm 1/24 16.09.23 Nessinjärvi: 80cm 2/47 25.09.23 Nessinjärvi: 80cm 5/47 02.10.23 Nessinjärvi: 80cm 1/50 10.10.23 Nessinjärvi: 80cm 5/50 15.10.23 Nessinjärvi: 80cm 6/50 17.10.23 Nessinjärvi: 80cm 5/50 28.10.23 Nessinjärvi: 80cm 3/50 |
00.00.00 Paikka: luokka 0/0 |
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.