Kaihovaara

Nupun Ajattara

Suomenhevonen, tamma
s. 17.08.2022, 4-vuotias
Rautias, 157cm
Kasvattanut Nuppulanharjun Tila
Omistaa Kaihovaara (VRL-14333)
Rekisterissä VH22-018-0634
Helppo A / 80cm / Harraste

SV-II

KV-II

KTK-II

Kun me käytiin katsomassa Armia ensimmäisen kerran Nuppulanharjulla, huomasin sen persoonassa heti jotakin sellaista, josta mä pidin suuresti. Jossakin lällyssä rakkauselokuvassa sanottaisiin kai, että mä ihastuin siihen ensisilmäyksellä. Ja niin mä ehkä kai vähän ihastuinkin. Armi oli vasta sinä kesänä sisäänratsastettu kolmivuotias, mutta se oli jotenkin erityisen hyväkäytöksinen ja ihmisläheinen ikäisekseen. Ja hirmuisen nättikin vielä kaiken lisäksi.

Kun Armi sitten pari viikkoa myöhemmin tepasteli ensimmäistä kertaa Kaihovaaran pihaan, lähti meidän yhteinen arkemme rullaamaan jo siitä päivästä lähtien ainakin mun mittapuullani varsin vaivattomasti. Yksi riimunnaru tosin katkesi jo heti ensimmäisenä iltana, kun vein Armia tarhaan ja tamma olisi kovasti halunnut moikata tallikoiraa. Raudikko oli kuitenkin ihan yhtä hämmentynyt tapahtuneesta kuin minäkin ja sain vietyä sen tarhaan ihan ongelmitta ilman mitään vermeitä. Viimeistään siinä vaiheessa Emilkin saatiin vakuutettua siitä, ettei tammasta pullitettu nelinumeroinen summa mennyt ihan täysin harakoille.

Armi on leppoisa, hyväkäytöksinen ja sosiaalinen tamma, jota on helppo käsitellä aikalailla tilanteessa kuin tilanteessa. Varsinkin kisapaikoilla ja ylipäätään kodin ulkopuolella hyvähermoinen raudikko esiintyy lähes aina edukseen - se ei kavahda väkijoukkoa, eivätkä rämisevät ajoneuvotkaan saa sitä pois tolaltaan. Ohikulkevat ihmiset ja ruoka sitä tosin saattavat kiinnostaa toisinaan turhankin paljon, mutta kyllä se onneksi lapasessa pysyy. Ja toisaalta Armi on saanut myös erityismainintoja avoimesta luonteestaan.

Sen lisäksi, että Armi iisi kisakaveri, on se aika leppoinen tapaus myös kotona. Tamma viihtyy paljon makuullaan ja etenkin tarhassa pitkällään auringonlämmöstä nautiskeleva raudikko on aika suupieliä nostattava näky. Auringonpalvonnan lisäksi Armin suosikkipuuhiin kuuluu syöminen ja rapsutusten saaminen - olivat ne sitten ihmisen hellyydenosoituksia tai tarhakaverin harjamarton kihnuttamista. Rapsutus- ja ruokapalkalla Armi viihtyy myös hoitotoimenpiteiden ajan paikoillaan enemmän kuin mielellään. Harjaamiset, klippaukset ja pesut sujuvat ihan ongelmitta, vaikka vesi ei Armin lempparielementteihin kuulukaan. Kengittäjän ja eläinlääkärin kanssa ei myöskään haasteta riitaa, vaikka piikit välillä vähän jännittävätkin tammaa. Varustamisesta mainittakoon sen verran, että satulavyön kiristäminen saattaa kääntää hetkellisesti Armin korvat hieman luimuun, sillä tamma on aika herkkä vatsastaan.

Ratsunakaan Armissa ei ole moitteen sanaa. Vertyminen ottaa joskus oman aikansa, mutta lämmetessään Armi on lennokasliikkeinen ja yritteliäs työmyyrä. Parhaimmillaan se myös liikkuu varsin kivasti omalla moottorillaan kantaen oman massansa hyvin, ollen samalla myös kevyt kädelle. Raudikko polveutuu pitkälti koulupainotteisista hevosista, minkä ansiosta sen omatkin vahvuudet ovat pääasiassa sileäpuolella. Etenkin tamman ravista ja lisäyksistä ropisee usein hyviä pisteitä kouluradalla. 

Esteillä Armi on varsin näppärä hyppääjä oman tasonsa puitteissa. Kasikymppiset esteet ylittyvät kivalla tekniikalla ja vauhtiakin tammasta irtoaa tarpeen tullen ihan mukavasti, mutta ponnistuspaikkojen hakemisessa raudikko kaipailee usein vähän ratsastajansa tukea. Rohkeus on kuitenkin Armin valttikortti myös estepuolella - se ei pelkää erikoisesteiden oudompiakaan hökötyksiä ja tamma harvoin kieltää esteelle. Tyhmänrohkea se ei kuitenkaan ole, vaan jättää hyppäämättä siinä vaiheessa, mikäli lähestyminen menee täysin mönkään. Sama pätee maastoesteisiinkin. Kiinteät esteet eivät Armia hetkauta ja tamma onkin mukavan varmajalkoinen maastoratsu. Vesiesteet eivät ole varsinaisesti Armin suosikkeja, mutta eivät ne kuitenkaan tamman vauhtia hidastakaan.

© Elisan vapaat (kuvalisenssi), Henna L, Vapaasti by AK

Sukulaiset

VIR MVA Ch Been Siilas
KTK-I, KRJ-I
prt, 157cm
ii. Milkan Silvo
KRJ-I, SV-II
prt, 156cm
iii. Milkan Syke
iie. Taikasumun Pinkaus
ie. Kaviopolun Aamutähti
vrt, 152cm
iei. Nokikylän Jykä
iee. Ch Kaviopolun Pöllähdys
Viehättävän Helmisumu
KTK-II, YLA1
prt, 157cm
ei. VIR MVA Ch Viehättävän Savusumu
VSN NCh, KTK-II, KRJ-I, SV-I, Jälk. C
rt, 160cm
eii. VIR MVA Ch Metsäkartanon Harme
eie. VIR MVA Ch Fiktion Pipa
KTK-II, KRJ-II, SLA-II, YLA1
ee. Viehättävän Helmi
KTK-III, SV-I
rt, 158cm
eei. VIR MVA Ch Eväs-Erkki HUI
Ch-M, KTK-II, KRJ-I, YLA2
eee. Ch Lempi UNI
KTK-II
sukua virtuaalimaailmassa 10 polvea
Isälinja: Been Siilas - Milkan Silvo - Milkan Syke - Virmalan Synkistelijä - Kissankäpälän Kaamos - Usvajärven Kaihomieli - AH Verneri - Haikauksen Huurreperkele - MES Muumipeikko - Kelmi L (10)
Emälinja: Viehättävän Helmisumu - Viehättävän Helmi - Lempi UNI - Tinakenkätyttö U - Marjametsän Ensiaskel - Höpinän Pusuhuuli - Kirveltäjän Vilhelmiina - Hipitys (8)
o/t. Nimi s. 00.00.0000 i/e. Nimi

Kilpailumenestys

Näyttelymenestys Arvokilpailumenestys
00.00.00 Paikka: irtoSERT tuom. Tuomari
00.00.00 Paikka: irtoSERT tuom. Tuomari
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
KRJ 30 sijoitusta ERJ 38 sijoitusta KERJ 14 sijoitusta
04.11.22 Kaihovaara: HeA 1/30
06.11.22 Kaihovaara: HeA 2/30
07.11.22 Kaihovaara: HeA 4/30
09.11.22 Kaihovaara: HeA 4/30
10.11.22 Kaihovaara: HeA 2/30
11.11.22 Kaihovaara: HeA 1/30
16.11.22 Kaihovaara: HeA 1/30
19.11.22 Kaihovaara: HeA 4/30
21.11.22 Kaihovaara: HeA 4/30
23.11.22 Kaihovaara: HeA 2/30
25.11.22 Kaihovaara: HeA 2/30
28.11.22 Kaihovaara: HeA 3/30
30.11.22 Kaihovaara: HeA 2/30
02.07.23 Liljegård: HeA 2/30
03.07.23 Liljegård: HeA 3/30
03.07.23 Liljegård: HeA 4/30
04.07.23 Liljegård: HeA 4/30
05.07.23 Liljegård: HeA 5/30
05.07.23 Liljegård: HeA 2/30
07.07.23 Liljegård: HeA 4/30
13.07.23 Liljegård: HeA 4/30
16.07.23 Liljegård: HeA 5/30
18.07.23 Liljegård: HeA 1/30
19.07.23 Liljegård: HeA 2/30
20.07.23 Liljegård: HeA 4/30
14.10.23 Nessinjärvi: HeA 3/43
16.10.23 Nessinjärvi: HeA 3/43
19.10.23 Nessinjärvi: HeA 5/43
21.10.23 Nessinjärvi: HeA 4/43
27.10.23 Nessinjärvi: HeA 5/43
05.11.22 Kaihovaara: 80cm 4/30
08.11.22 Kaihovaara: 80cm 4/30
09.11.22 Kaihovaara: 80cm 4/30
10.11.22 Kaihovaara: 80cm 5/30
14.11.22 Kaihovaara: 80cm 1/30
17.11.22 Kaihovaara: 80cm 4/30
18.11.22 Kaihovaara: 80cm 2/30
21.11.22 Kaihovaara: 80cm 3/30
21.11.22 Kaihovaara: 80cm 1/30
25.11.22 Kaihovaara: 80cm 5/30
03.09.23 Mistyvale: 70cm 2/20
05.09.23 Mistyvale: 70cm 2/20
06.09.23 Mistyvale: 70cm 2/20
07.09.23 Mistyvale: 70cm 3/20
10.09.23 Mistyvale: 70cm 4/20
19.09.23 Nessinjärvi: 80cm 6/50
21.09.23 Nessinjärvi: 80cm 4/50
24.09.23 Nessinjärvi: 80cm 2/47
01.10.23 Nessinjärvi: 80cm 6/50
10.10.23 Nessinjärvi: 80cm 2/50
11.10.23 Nessinjärvi: 80cm 2/50
13.10.23 Nessinjärvi: 80cm 2/50
15.10.23 Nessinjärvi: 80cm 7/50
15.10.23 Nessinjärvi: 80cm 2/46
17.10.23 Nessinjärvi: 80cm 5/50
18.10.23 Nessinjärvi: 80cm 2/46
21.10.23 Nessinjärvi: 80cm 5/50
22.10.23 Nessinjärvi: 80cm 1/50
23.10.23 Nessinjärvi: 80cm 4/50
25.10.23 Nessinjärvi: 80cm 6/46
26.10.23 Nessinjärvi: 80cm 1/46
27.10.23 Nessinjärvi: 80cm 6/50
15.11.23 Tirion: 80cm 2/30
19.11.23 Tirion: 80cm 3/30
19.11.23 Tirion: 80cm 2/30
25.11.23 Tirion: 80cm 3/30
28.11.23 Tirion: 80cm 5/30
30.11.23 Tirion: 80cm 2/30
01.10.22 Liljegård: Harraste 1/30
02.10.22 Liljegård: Harraste 5/30
06.10.22 Liljegård: Harraste 3/30
07.10.22 Liljegård: Harraste 2/30
11.10.22 Liljegård: Harraste 1/30
12.10.22 Liljegård: Harraste 3/30
15.10.22 Liljegård: Harraste 1/30
21.10.22 Liljegård: Harraste 1/30
24.10.22 Liljegård: Harraste 5/30
19.05.23 Nessinjärvi: Harraste 2/25
20.05.23 Nessinjärvi: Harraste 3/25
23.05.23 Nessinjärvi: Harraste 4/25
24.05.23 Nessinjärvi: Harraste 3/25
28.05.23 Nessinjärvi: Harraste 4/25

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä kirjoittaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä kirjoittaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.