Kaihovaara

Myrskylän Hiluna

Suomenhevonen, tamma
s. 01.11.2020, 6-vuotias
Vaaleanpunarautias, 155cm
Kasvattanut Myrskylä
Omistaa Kaihovaara (VRL-14333)
Rekisterissä VH20-018-0999
Vaativa B / 100cm / Helppo

KTK-II

Tapasin Myrskylän Hilunan ensimmäistä kertaa oikeastaan sen ollessa vielä kasvattajallaan. Näin tamman vain ohimennen, mutta jostain syystä suloinen tamma jäi mieleeni. Se oli vähän ujo, mutta oli silti kaiketi ihan mielellään rapsuteltavani. Tai sitten se vain myöntyi kohtaloonsa, koska se sai multa myös hyviä herkkuja.

Jonkin aikaa sen jälkeen törmäsin Myrskylän lopetusilmoitukseen ja siten päädyin tutkimaan myös tallin lopetusmyynnissä olevia hevosia. Hilma oli yksi niistä hevosista, joka etsi uutta, mieluiten loppuelämän kotia. Tamma oli asunut välissä jopa Iso-Britanniassa asti, mutta se oli palautunut sittemmin kasvattajansa huomaan ilmeisesti sopeutumisvaikeuksien vuoksi. Siinä ei taas kauaa nokka tuhissut, kun soitin Sylville ja saman puhelun aikana jo sovimme, milloin lähtisin koeratsastamaan ja mahdollisesti myös hakemaan Hilman Kaihovaaraan. Ja niinhän siinä kävi, että viikkoa myöhemmin tamma lähti mukaani.

Hilma on varsin suloinen raudikko liinaharjoineen ja isoine päämerkkeineen. Se kuikuilee vähän ujosti uusia tulokkaita otsatukkansa takaa, eikä se ole yleensä ensimmäisenä norkoilemassa tarhan aidalla rapsutuksia kerjäämässä, kun pihamaalla kulkee vieraita ihmisiä. Ujoudestaan huolimatta Hilma on lempeä ja ystävällinen. Sille on vain muodostunut ne omat tutut ihmiset ja hevoset, joiden kanssa se mieluiten viettää aikaa ja kaveeraa. Se on vähän hidas lämpeämään uusille tuttavuuksille, mutta kyllä se ajan kanssa tottuu ja ystävystyy kaikkien kanssa, jotka vain viitsivät nähdä vähän vaivaa tutustumisen eteen.

Hoitotoimenpiteiden aikana Hilma arvostaa ihmisiä, jotka toimivat sen kanssa rauhallisesti ja puhuvat tasaisella äänellä. Kovia ääniä ja huutamista tamma vähän arastelee, samoin äkkinäisiä liikkeitä. Hilma on kuitenkin helppo hoitaa ja käsitellä - tamma ei ole mikään säheltäjä tai kiirehtijä, vaan se tuntuu oikeastaan tykkäävän yhteisistä puunaushetkistä tuttujen ihmisten kanssa. Herkkujen ja ruuan avulla raudikko on myös helppo voittaa puolelleen, eikä sillä ole yleensä hankaluuksia myöskään eläinlääkärin tai kengittäjän kanssa.

Ratsuna Hilma on herkkä. Se saattaa alkukäyntien aikana tuntua usein vielä vähän tahmealta, mutta jo raviin siirtyessä se alkaa yleensä heräillä ja kantaa itseään paremmin. Vaikka Hilma saattaakin vaikuttaa päällisin puolin hyvin vaatimattomalta hissukalta, on se ratsuna lennokasliikkeinen ja näyttävä. Kokoamiskykyä tammalta löytyy aina vaativa B -tasolle saakka ja se suorittaa kaikki tehtävät tasaisen vahvasti omalla tasollaan. Ongelmia tulee usein siinä vaiheessa, mikäli ratsastaja on turhan kovakätinen tai muutoin turhan voimakas apuja antaessaan.

Esteillä Hilman hyppytekniikka riittää aina metrin radoille saakka. Hilma liikkuu mielellään esteilläkin aika koottuna. Siltä lyötyy estesilmää ja se osaa katsella sopivat ponnistuspaikat, mutta tamma vaatii ratsastajaltaan melko paljon tukea. Yksinään se ei lähde hyppäämään, eikä lähde tekemään juurikaan mitään omia ratkaisuja tai sovelluksiaan. Se kuuntelee herkeämättä ratsastajansa apuja, mutta tamman ujous ehkä näkyy vähän enemmän esteradalla kuin sileäpuolella. Maastoesteillä Hilmalla on myös oikein kelpo hyppytekniikka, eikä se arastele vettä tai erilaista pohjaa. Tamma ei säpsähtele mitään arkipäiväisiä asioita tai ääniä, eli hermorakenne sillä on kuitenkin kunnossa ja maastoilu tuntuu olevan Hilmalle varsin mieluisaa puuhaa.

Lastaaminen ja matkustaminen Hilman kanssa sujuu ongelmitta, eikä mulla ole mitään huonoa sanottavaa siitä puolesta. Kisapaikoillakin Hilman kanssa on aika vaivatonta, mutta varsinkin ensimmäiset kisareissut olivat tammalle vähän jännittäviä, sillä kovat äänet ja etenkin kovaääniset lapset jännittävät sitä jonkin verran. Hilma on tätä nykyä kuitenkin jo tottunut melko hyvin matkusteluun ja uusiin paikkoihin, eikä se jännitä enää samalla tavalla kuin aiemmin, vaikkei uusissa paikoissa pyöriminen ehkä tamman lempijuttuihin kuulu vieläkään. Korvahuppu sillä on hyvä olla aina päässä kisareissuilla.

© scirlin

Sukulaiset

Kaarnan Karneoli
SV-II, KTK-III
prt, 157cm
ii. Jalokivi
KTK-II
prt, 156cm
iii. Jaarli
iie. Rubiini
ie. Kultahiisku
rt, 158cm
iei. Kulta-Into
iee. Piskuinen
Riimuvaaran Hilulii
KTK-III
prt, 157cm
ei. Ch Tervaleijona
KTK-II, KRJ-I, SLA-I
trn, 158cm
eii. Tervaroi
eie. Rautakoura
ee. Ch Hilipitappi
KTK-II, KRJ-I
prt, 166cm
eei. Röllin Peikko
eee. Hilpatin
sukua virtuaalimaailmassa 2 polvea
o/t. Nimi s. 00.00.0000 i/e. Nimi

Kilpailumenestys

Näyttelymenestys Arvokilpailumenestys
11.02.24 Valokylän talli: RCH tuom. Kirsiina
30.09.23 Gestüt Helmwald: Tuttari, KERJ-Cup 6/48
KRJ 8 sijoitusta ERJ 31 sijoitusta KERJ 0 sijoitusta
02.12.20 Breawa: HeC 4/31
04.12.20 Breawa: HeC 5/31
05.12.20 Breawa: HeC 3/31
10.12.20 Breawa: HeC 3/31
16.05.23 Kaihovaara: VaB 3/30
21.05.23 Kaihovaara: VaB 3/30
26.05.23 Kaihovaara: VaB 2/30
27.05.23 Kaihovaara: VaB 3/30
12.12.20 Cloudfield: 100cm 6/50
23.12.20 Cloudfield: 100cm 1/50
24.12.20 Cloudfield: 100cm 5/50
25.12.20 Cloudfield: 100cm 3/50
03.01.21 Liljegård: 90cm 5/40
04.01.21 Liljegård: 90cm 5/40
06.01.21 Liljegård: 90cm 2/40
09.01.21 Liljegård: 90cm 5/40
11.01.21 Liljegård: 90cm 4/40
11.01.21 Liljegård: 90cm 5/40
12.01.21 Liljegård: 90cm 3/40
20.01.21 Liljegård: 90cm 6/40
17.10.23 Nessinjärvi: 90cm 3/50
22.10.23 Nessinjärvi: 90cm 7/50
25.10.23 Nessinjärvi: 90cm 2/50
25.10.23 Nessinjärvi: 90cm 2/50
27.10.23 Nessinjärvi: 90cm 3/50
29.10.23 Nessinjärvi: 90cm 6/50
06.11.22 Kaihovaara: 100cm 5/30
08.11.22 Kaihovaara: 100cm 1/30
08.11.22 Kaihovaara: 100cm 1/30
12.11.22 Kaihovaara: 100cm 1/30
12.11.22 Kaihovaara: 100cm 4/30
13.11.22 Kaihovaara: 100cm 3/30
14.11.22 Kaihovaara: 100cm 3/30
18.11.22 Kaihovaara: 100cm 5/30
20.11.22 Kaihovaara: 100cm 4/30
21.11.22 Kaihovaara: 100cm 4/30
22.11.22 Kaihovaara: 100cm 1/30
23.11.22 Kaihovaara: 100cm 5/30
29.11.22 Kaihovaara: 100cm 3/30
00.00.00 Paikka: luokka 0/0

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä kirjoittaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.