Kaihovaara

Kaihon Lemmenloitsu

Suomenhevonen, tamma
s. 10.09.2021, 7-vuotias
Rautias (hopea), 162cm
Kasvattanut Kaihovaara
Omistaa Kaihovaara (VRL-14333)
Rekisterissä VH21-018-1188
Helppo A / 110cm / CIC1

KTK-II

Lempin emä, Halma, lukeutui ehdottomasti mun suosikkihevosiini luonteensa ja ratsastettavuutensa puolesta, minkä vuoksi mun oli ehdottomasti saatava jättää siitä edes yksi varsa kotiin kasvamaan. En turhaan pitänyt asian kanssa kiirettä, vaan Halman kolme ensimmäistä varsaa lähti eteenpäin uusiin koteihin, kunnes jossakin vaiheessa lopulta havahduin siihen, että tamma oli jo päättämässä kisauraansa ja seuraavaksi sillä olisi tähtäimessä laatuarvostelut. Eikä sille kotiin jätettävälle varsalle oltu mietitty vielä edes isää, joten eihän siinä auttanut muu kuin alkaa selailemaan orivaihtoehtoja.

Koska halusin vähän uutta verta meidän hevosten sukuihin, käytin mieluiten ulkopuolista oria, jota sainkin etsiä jonkin aikaa ennen kuin sopiva kirjaimellisesti käveli vastaan. Olimme eksyneet Tuiren kanssa samoihin koulukilpailuihin ja ihastuin heti siltä istumalta hänen mukanaan olleeseen Lenni-oriin, joka oli niin sosiaalinen ja ihmisystävällinen, mutta hieno ilmestys myös radalla. Siinähän se sitten oli, täydellinen yhdistelmä.

Tiineysaika sujui helposti ja vaivattomasti - yllättävän nopeastikin kaiken lisäksi. Ja niin Lempi sitten viimein putkahti maailmaan ja voi, kuinka suloinen se olikaan. Ja juuri sitä, mitä odotettiinkin - lempeä ja sosiaalinen, hyväkäytöksinen jo pienestä pitäen.

Tammoista usein aina sanotaan, että ne eivät juuri perusta rapsutuksista tai ylimääräisistä lääppimisistä. Tämän väitteen voimme kuitenkin todeta pötypuheeksi ainakin meidän Lempin kohdalla, sillä se jos joku osaa arvostaa hellyyttä ja huomiota. Joskus musta tuntuu jopa siltä, että se pitää enemmän ihmisten kuin lajitoveriensa seurasta. Harjaaminen, puunailu ja kaikenlainen hengailu on Lempin mieleen ja sen kanssa on kiva aina välillä hifistellä harjan letityksen tai klippauksen suhteen, sillä se on niitä harvoja hevosia, joka jaksaa seisoskella paikoillaan ihan muuten vaan. Raudikko on yleisesti ottaen myös hyvää pataa kengittäjän ja eläinlääkärin kanssa, vaikka jotkut toimenpiteet sitä jännittävätkin vähän enemmän kuin toiset. Muun muassa hampaisiin liittyvät operoinnit on ihan hyvä suorittaa tamman ollessa rauhoitettuna.

Pohjattoman hellyydenkipeä Lempi on helppo käsihevonen tilanteessa kuin tilanteessa - myös kisapaikoilla. Se käyttäytyy aina edukseen, eikä sille tuota ongelmaa pönöttää näyttelykehässä tai seisoskella keskellä kisahälinää. Jokainen ympärillä hääräävä ihminen on oikeastaan pelkästään plussaa, sillä onhan jokainen kaksijalkainen potentiaalinen rapsuttaja ja herkkujen tarjoaja. Lempi myös lastautuu ongelmitta ja jaksaa tönöttää kopissa pidemmätkin matkat rauhassa, mikäli tarjolla on syötävää.

Ratsuna Lempi on aluksi usein vähän hidas saamaan massansa liikkeelle ja vaatii perusteelliset alkuverryttelyt heräilläkseen kunnolla, mutta työn makuun kunnolla päästessään se on mielettömän kiva ratsastaa. Tamma on kevyt kädelle ja muutoinkin mukavan herkkä avuille. Rautias kantaa itsensä hyvin, eikä sen työmotivaatiossa ole moitittavaa, vaikkei se ihan ilmaiseksi töitä suostukaan tekemään. Ratsastajan ollessa kartalla ja hereillä Lempi kuitenkin taipuu koulupuolella mukavasti aina helppo A -tason kiekuroihin suorittaen tehtäviä hyvällä mekaniikalla. Vaikkei tamma ehkä mikään vaativan tason parkettiveitsi olekaan, niin omalla tasollaan se on varsin näppärä ja hyvännäköinen hevonen, joka ei vaadi kikkakolmosia kulkeakseen oikeinpäin.

Esteillä Lempi tukeutuu mielellään melko paljon ratsastajaansa, eikä selässäolija voi toimia esteradallakaan pelkkänä matkustajana. Tamma on kyllä reipas ja siltä löytyy mukavasti estesilmää ja ponnistusvoimaa isommillekin radoille. Kyse ei ole siitä, etteikö tamma osaisi, mutta yksinään se ei lähde hyppäämään. Ratsastajan tulee antaa selkeät avut, ratsastaa huolelliset tiet ja tuoda tamma esteelle. Kaikenlainen hutiloiminen sekä epäselvät avut häiritsevät tammaa ja ratsastaja saakin aivan varmasti kuulla hätiköinnistään palautetta. Kun homma on ratsastajalla hanskassa, hyppää Lempi mielellään ja vaivattoman näköisesti. Se ei ole mikään kaistapäinen kaahari, vaan pysyy näppärästi lapasessa ja samalla osaa myös itse käyttää päätään. Erikoisesteet eivät tammaa pahemmin hetkauta edes maastoradalla. Lempi on varmajalkainen ja reipas etenijä maastossakin, vaikka vesiesteet ja sen myötä kastuminen eivät sen lempijuttuja olekaan.

© scirlin

Sukulaiset

VIR MVA Ch Lemmenkipeä
SLA-I, KERJ-I, KRJ-II, KTK-II, SV-II
prt, 167cm
ii. Kalman Linnanritari
SLA-I, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, VVJ-I, KTK-I
prt, 162cm
iii. Ruosteessako
SLA-I, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, VVJ-II, KTK-II
iie. Linnanneitoperhonen
SLA-II, ERJ-I, KERJ-II, KRJ-II, KTK-II
ie. Ch Navajan Lohtulempi
SLA-II, KERJ-I, KTK-III
prt, 157cm
iei. Saapasjalkakäärme
iee. Lemmenloru
KTK-II
VIR MVA Ch Pilvipellon Hallanhujaus
KTK-II, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, SLA-I
(hp)rt, 154cm
ei. Sotamaalauksen Kuulentohuijaus
KTK-III
(hp)rt, 151cm
eii. Tiikka
KTK-II
eie. Salaliittoteoria
KTK-III
ee. Korpihovin Hallatar
KTK-III
rt, 157cm
eei. Tievan Viltro
eee. Haltineva
sukua virtuaalimaailmassa 3 polvea
o/t. Nimi s. 00.00.0000 i/e. Nimi

Kilpailumenestys

Näyttelymenestys Arvokilpailumenestys
25.10.21 Kaihovaara: irtoSERT tuom. Miia Maria
31.08.22 Susiraja: irtoSERT tuom. Jannica
24.11.23 Kaihovaara: irtoSERT tuom. Dimma
31.01.23 Kaihovaara: CIC1, KERJ-Cup 6/46
KRJ 12 sijoitusta ERJ 7 sijoitusta KERJ 39 sijoitusta
02.07.23 Hiivuri: HeA 1/40
05.07.23 Hiivuri: HeA 4/40
07.07.23 Hiivuri: HeA 4/40
09.07.23 Hiivuri: HeA 1/40
09.07.23 Hiivuri: HeA 6/40
11.07.23 Hiivuri: HeA 6/40
12.07.23 Hiivuri: HeA 6/40
23.07.23 Hiivuri: HeA 6/40
25.07.23 Hiivuri: HeA 6/40
25.07.23 Hiivuri: HeA 1/40
29.07.23 Hiivuri: HeA 3/40
29.07.23 Hiivuri: HeA 5/40
10.08.22 Kaihovaara: 110cm 3/40
13.08.22 Kaihovaara: 110cm 1/40
15.08.22 Kaihovaara: 110cm 6/40
23.08.22 Kaihovaara: 110cm 4/40
25.08.22 Kaihovaara: 110cm 4/40
26.08.22 Kaihovaara: 110cm 5/40
30.08.22 Kaihovaara: 110cm 5/40
23.11.21 Hovilanveräjä: CIC1 5/35
27.11.21 Hovilanveräjä: CIC1 1/35
28.11.21 Hovilanveräjä: CIC1 3/35
05.08.22 Valmarya: CIC1 5/65
07.08.22 Valmarya: CIC1 7/65
08.08.22 Valmarya: CIC1 3/65
14.08.22 Valmarya: CIC1 7/67
16.08.22 Valmarya: CIC1 2/67
17.08.22 Valmarya: CIC1 3/67
01.05.23 Nessinjärvi: CIC1 4/24
03.05.23 Nessinjärvi: CIC1 1/24
09.05.23 Nessinjärvi: CIC1 4/24
13.05.23 Nessinjärvi: CIC1 4/24
14.05.23 Nessinjärvi: CIC1 2/24
23.05.23 Nessinjärvi: CIC1 3/24
13.06.23 Hiivuri: CIC1 4/16
16.06.23 Hiivuri: CIC1 4/16
19.06.23 Hiivuri: CIC1 2/16
29.06.23 Hiivuri: CIC1 2/16
02.07.23 Hiivuri: CIC1 4/23
06.07.23 Hiivuri: CIC1 3/23
10.07.23 Hiivuri: CIC1 4/23
16.07.23 Hiivuri: CIC1 1/23
18.07.23 Hiivuri: CIC1 4/23
04.10.23 Kaihovaara: CIC1 3/19
05.10.23 Kaihovaara: CIC1 2/19
09.10.23 Kaihovaara: CIC1 4/19
11.10.23 Kaihovaara: CIC1 1/19
16.10.23 Kaihovaara: CIC1 1/19
19.10.23 Kaihovaara: CIC1 2/19
21.10.23 Kaihovaara: CIC1 3/19
26.10.23 Kaihovaara: CIC1 2/19
27.10.23 Kaihovaara: CIC1 1/19
30.10.23 Kaihovaara: CIC1 1/19
06.12.23 Vihiniemi: CIC1 1/30
07.12.23 Vihiniemi: CIC1 5/30
08.12.23 Vihiniemi: CIC1 3/30
11.12.23 Vihiniemi: CIC1 3/30
20.12.23 Vihiniemi: CIC1 3/30

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä kirjoittaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä kirjoittaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.