Kaihovaara

Viljan Lapinlouru

Suomenhevonen, tamma
s. 30.09.2021, 6-vuotias
Rautiaankimo, 148cm
Kasvattanut Viljalehto
Omistaa Kaihovaara (VRL-14333)
Rekisterissä VH21-018-1487
Helppo A / 100cm / Helppo

KTK-III

Lotta oli erään pimeän, syksyisen illan päähänpiston tuotos. Eli siis tilausvarsa. Facebookia selaillessani ihastuin nimittäin kertalaakista viljalehtolaiseen Saarnion Lapintaikaan, joka oli nyt tarjolla jalostukseen. Olin nähnyt tamman muutamaan otteeseen kisakentilläkin ja tiesin sen olevan varsin näppärä, joskin vähän herkkä peli. Mutta koska olin jo jonkin aikaa miettinyt myös jättäväni Raasusta yhden varsan kotiin, oli tässä oiva tilaisuus lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja koittaa tasapainottaa kahdella eri tyyppisellä hevosella tulevan varsan luonnetta.

Mä en oo varsinaisesti mikään erityisen kärsivällinen ihminen ja siitä syystä mä vähän välttelen tilausvarsojen tekemistä. Onhan siinä nyt tuhottoman pitkä aika odotella ja jännittää, miten tiineysaika sujuu ja millainen varsasta tulee. Kaikki sujui kuitenkin varsin mutkattomasti - Taika tiinehtyi heti, kantoaika sujui rauhallisesti ja synnytys vaivattomasti. Ja niin syntyi kaunis tammavarsa, joka sai myös kauniin nimen - Viljan Lapinlouru. Kaikki sujui oikeastaan hyvin rutiininomaisesti myös varsan syntymän jälkeen aina ensimmäisiin ikävuosiin saakka. Ainoa yllätys meille oli se, että jostakin syystä Lotta jämähti juuri ja juuri pienhevoskokoiseksi. Mutta eipä se ole onneksi koskaan menoa haitannut - pikemminkin päinvastoin.

Vaikka Lotan molemmat vanhemmat ovat omalla tavallaan vähän varautuneita yksilöitä, niin Lotta itse ei ole sitä tippakaan. Oikeastaan pikemminkin päinvastoin tamma tuntuu olevan pää viidentenä jalkana aina siellä, missä tapahtuu. Tai oikeastaan Lotta itse on se, joka tapahtuu. Kimo on nimittäin perinyt kuitenkin emältään herkkyytensä ja isältään itsepäisyytensä, minkä vuoksi kaksijalkaiset saavatkin tämän tästä nauttia Lotan tammamaisista oikkuiluista.

Lotta on yleisesti ottaen helppo hoidettava, mutta se on hyvin tarkka vatsanalueestaan. Se ei voi sietää vatsassaan mitään, mikä kutittaa, hiertää tai muutoin tuntuu epämukavalta. Vatsan kanssa saakin olla erityisen hellävarainen - siitä muistuttavat viimeistään kimon luimuun kääntyvät korvat ja hammaskaluston perusteellinen esittely käytännön toimissa. Myös hampaiden raspaus on Lotan mielestä vähän inhottavaa puuhaa, mutta muutoin se tulee kyllä toimeen kaikkien kanssa eläinlääkäristä kengittäjään. Ruoka kelpaa aina ja kyllä se rapsutuksiakin ottaa vastaan, muttei Lotta varsinaisesti mikään halinalle ole. Viileän asiallinen lähinnä.

Ratsastaessa Lotan herkkyys tulee esiin erityisesti ohjankäytön kanssa. Lotta toimii parhaiten istunnalla, eikä se tarvitse kuin hyvin pienet ja hellät ohjas- sekä pohjeavut. Repivästä kädestä tai puristamaan jäävästä jalasta ratsastaja saa heti tiukkaa palautetta. Lotta ei ole sellainen hevonen, joka kestäisi tiettyyn rajaan saakka ratsastajansa virheitä ja sen ylittymisen jälkeen vetäisi herneet sieraimeensa ne herneet on olleet siellä sieraimessa alun alkaenkin, vaan se ilmaisee tyytymättömyytensä samantien ja varsin selkeästi. Ja sen jälkeen homma taas jatkuu.

Lotalla on kuitenkin kivat, tasaiset liikkeet. Se reagoi nopeasti apuihin, lämpenee joutuisasti ja on varsin ketterä hevonen. Ainoa mainittava puutos on lähinnä tamman kokoamiskyvyssä tai pikemminkin sen ylläpitämisessä, sillä kimo liikkuu mielellään pitkänä ja valahtaa myös helposti kesken kaiken vähän matalammaksi, mikäli ratsastaja ei tarkasti ratsasta niitä jokaista koottua askelta. Lotta kuitenkin suorittaa helppo A -tasolle saakka väistöt, avot ja lisäykset ongelmitta. Potentiaalia olisi ketteryytensä puolesta korkeammallekin tasolle, kokoamiskapasiteetti ei vain harmillisesti ihan riitä vaativiin luokkiin saakka.

Esteillä Lotta on myös varsin kelpo peli. Hyppytekniikkaa ponilta löytyy aina metrin radoille saakka, ketteryyttä ja vauhtia sitäkin enemmän. Tamma taipuu tiukkoihinkin käännöksiin ja estesilmäkin pelittää niin hyvin, että ponnistuspaikat se hakee vähän hankalammistakin paikoista. Lotta on hyvin yhteistyöhaluinen hevonen, mutta ratsastajan säheltäessä tamman mielestä on helpompi kieltää tai kiertää este kuin lähteä hyppäämään itsekseen. Myös maastoesteillä Lotta on reipasliikkeinen, mutta turvautuu ehkä hieman enemmän ratsastajaansa kuin rataesteillä. Ei sillä, ettäkö se pelkäisi tai olisi epävarma, mutta jotenkin tietyllä tapaa se tuntuu maastoradalla olevan aina vähän tavallista tarkemmin kuulolla. Itsevarman rohkeasti se kuitenkin viilettää menemään kaikki esteet aina tukeista vesihautoihin ja tuntuu oikeasti nauttivan hommasta.

Kisapaikat ja matkustaminen saavat Lotan pasmat harvemmin sekaisin. Hälinään tamma on tottunut ja matkustaessa se keskittyy lähinnä syömiseen. Heinäverkko kylläkin kannattaa muistaa pitää aina täynnä, sillä kyllästyessään Lotalla on tapana potkia kopin seiniä ja jollain ilveellä se saa silloin tällöin riisuttua takasistaan kuljetussuojatkin. Muutoin kimo kuitenkin lastautuu ja matkustaa ongelmitta myös itsekseen, eikä sille ole niin väliä, onko siinä väliseinän toisella puolella kaveri vai ei. Kisapaikalla asiallinen linja jatkuu ja Lotta onkin vieraissa paikoissa hyvin samanlainen kuin kotonakin.

© SN

Sukulaiset

Turmeltajan Riudunrikki
KTK-III
rtkm, 152cm
ii. Kalpea Kaaos
KTK-III
rtkm, 147cm
iii. Tumma Tuho
iie. Kalmankukka
ie. Riimirikko
KTK-II
vprt, 157cm
iei. Ratkiriemukas
iee. Runosydän
VIR MVA Ch Saarnion Lapintaika
KTK-III, SV-III, EV-II, KEV-II, KV-II, SLA-II
tprt, 154cm
ei. Lapinhaiku
KTK-III
rt, 158cm
eii. Lapinloimu
eie. Ooditar
ee. Taivaankulkija
rtkm, 153cm
eei. Samba
eee. Telmiina
sukua virtuaalimaailmassa 2 polvea
o/t. Nimi s. 00.00.0000 i/e. Nimi

Kilpailumenestys

Näyttelymenestys Arvokilpailumenestys
00.00.00 Paikka: irtoSERT tuom. Tuomari
00.00.00 Paikka: irtoSERT tuom. Tuomari
31.07.23 Kaihovaara: Tuttari, KERJ-Cup 1/33
KRJ 40 sijoitusta ERJ 24 sijoitusta KERJ 22 sijoitusta
02.08.22 Kaihovaara: HeB 3/40
06.08.22 Kaihovaara: HeB 3/40
06.08.22 Kaihovaara: HeB 3/40
11.08.22 Kaihovaara: HeB 5/40
14.08.22 Kaihovaara: HeB 6/40
19.08.22 Kaihovaara: HeB 3/40
20.08.22 Kaihovaara: HeB 2/40
20.08.22 Kaihovaara: HeB 1/40
21.08.22 Kaihovaara: HeB 3/40
21.08.22 Kaihovaara: HeB 3/40
24.08.22 Kaihovaara: HeB 3/40
25.08.22 Kaihovaara: HeB 1/40
26.08.22 Kaihovaara: HeB 3/40
30.08.22 Kaihovaara: HeB 3/40
30.08.22 Kaihovaara: HeB 5/40
03.09.22 Liljegård: HeB 1/30
04.09.22 Liljegård: HeB 2/30
11.09.22 Liljegård: HeB 2/30
13.09.22 Liljegård: HeB 2/30
18.09.22 Liljegård: HeB 5/30
20.09.22 Liljegård: HeB 1/30
21.09.22 Liljegård: HeB 1/30
25.09.22 Liljegård: HeB 3/30
27.09.22 Liljegård: HeB 2/30
29.09.22 Liljegård: HeB 1/30
30.09.22 Liljegård: HeB 1/30
02.06.23 Hemgård: HeA 1/100
03.06.23 Pyökkipolku: HeA 1/100
05.06.23 Hemgård: HeA 5/100
08.06.23 Hemgård: HeA 7/100
09.06.23 Pyökkipolku: HeA 2/100
15.06.23 Pyökkipolku: HeA 6/100
15.06.23 Hemgård: HeA 9/100
18.06.23 Pyökkipolku: HeA 9/100
18.06.23 Yeoy: HeA 7/100
23.06.23 Pyökkipolku: HeA 5/100
23.06.23 Pyökkipolku: HeA 4/100
27.06.23 Hemgård: HeA 10/100
30.06.23 Pyökkipolku: HeA 9/100
02.07.23 Liljegård: HeA 4/30
14.09.23 Nessinjärvi: 90cm 1/50
26.09.23 Nessinjärvi: 90cm 3/50
29.09.23 Nessinjärvi: 90cm 2/50
02.10.23 Nessinjärvi: 90cm 1/50
04.10.23 Nessinjärvi: 90cm 7/50
05.10.23 Nessinjärvi: 90cm 5/50
06.10.23 Nessinjärvi: 90cm 1/50
07.10.23 Nessinjärvi: 90cm 5/50
09.10.23 Nessinjärvi: 90cm 2/50
12.10.23 Nessinjärvi: 90cm 1/50
14.10.23 Nessinjärvi: 90cm 6/50
14.10.23 Nessinjärvi: 90cm 5/50
15.10.23 Nessinjärvi: 90cm 3/50
21.10.23 Nessinjärvi: 90cm 7/50
25.10.23 Nessinjärvi: 90cm 2/50
29.10.23 Nessinjärvi: 90cm 2/50
29.10.23 Nessinjärvi: 90cm 3/50
04.11.23 Kaihovaara: 100cm 2/30
08.11.23 Kaihovaara: 100cm 1/30
09.11.23 Kaihovaara: 100cm 1/30
11.11.23 Kaihovaara: 100cm 1/30
14.11.23 Kaihovaara: 100cm 2/30
16.11.23 Kaihovaara: 100cm 1/30
20.11.23 Kaihovaara: 100cm 1/30
11.08.22 Kaihovaara: Helppo 4/30
20.08.22 Kaihovaara: Helppo 3/30
20.08.22 Valmarya: Tuttari 4/54
21.08.22 Kaihovaara: Helppo 4/30
22.08.22 Kaihovaara: Helppo 3/30
22.08.22 Vihiniemi: Helppo 3/30
28.08.22 Vihiniemi: Helppo 2/30
11.05.23 Kaihovaara: Helppo 4/21
21.05.23 Kaihovaara: Helppo 3/21
23.05.23 Kaihovaara: Helppo 4/21
24.05.23 Kaihovaara: Helppo 2/21
25.05.23 Kaihovaara: Helppo 3/21
28.05.23 Kaihovaara: Helppo 4/21
14.09.23 Empyrean: Helppo 2/29
03.12.23 Vihiniemi: Helppo 2/30
05.12.23 Vihiniemi: Helppo 2/30
09.12.23 Vihiniemi: Helppo 4/30
10.12.23 Vihiniemi: Helppo 3/30
13.12.23 Vihiniemi: Helppo 5/30
16.12.23 Vihiniemi: Helppo 2/30
17.12.23 Vihiniemi: Helppo 5/30
18.12.23 Vihiniemi: Helppo 4/30

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä kirjoittaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä kirjoittaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.