etusivu tilukset oriit tammat kasvatus

Vähäpellon Lapinlohtu

Nimi Vähäpellon Lapinlohtu, "Lumia" Kasvattaja Vähäpelto
Rotu, sukupuoli suomenhevonen, tamma Omistaja Kaihovaara (VRL-14333)
Syntynyt 06.12.2017, 12-vuotias Rekisterinumero VH18-018-0131
Väri, säkäkorkeus rautiaankimo, 160cm Koulutustaso Vaativa B / 110cm / CIC1
20.06.2018 KTK-III (17 + 17 + 17 + 17 = 68p.)
15.10.2020 KRJ-II (5 + 40 + 22 + 20 + 10,5 = 97,5p.)
Lumia oli sisäänratsastettu kolmivuotias meille saapuessaan. Sitä ennen tamma oli asunut kasvattajallaan aina siihen saakka, kunnes Lumia myytiin muutaman muun ikätoverinsa kanssa yhtäaikaa maailmalle. Lumialla oli ollut jo Vähäpellossa asuessaan paha tapa karkailla. Ei se ollut tehnyt sitä aina oikeastaan edes tahallaan, vaan aina jotain kautta se päätyi kukkapuskaan tai naapurin heinäpellolle. Tuntui, ettei varsa edes tajunnut tehneensä mitään väärää tai mitä oikeastaan oli edes tapahtunut. Siitä kuitenkin kehkeytyi sellainen tapa tammalle, että piti mun itsekin miettiä kahteen kertaan, että ottaisinko tamman kontilleni. En mä voinut silti sitä enää vastustaa siinä vaiheessa, kun pääsin näkemään sen paikan päällä. Lohdutin itseäni sillä, että tammalla oli ihana suku ja se oli tosi nätin värinen. Siitä se varsinainen rumba sitten kuitenkin varsinaisesti alkamaan.
Jos Lumiaa pitäisi kuvailla vain muutamalla sanalla, niin mainitsemisen arvoisia piirteitä olisivat varmaan leikkisyys, herkkyys, äänekkyys ja nokkeluus. Lumia on yllättävänkin fiksu hevonen (ainakin Kaihovaaralaiseksi), jota kannattaa oikeasti pitää vähän silmälläkin. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun kisapaikalla Lumia löytyisi keskeltä koulukenttää tai kotipihan kukka-asetelmien keskeltä.

Laumakäyttäytymisensä puolesta Lumia on hyvin sosiaalinen kaikkien kaveri. Se on kiinnostunut kovastk myös muista eläimistä, eikä aina ihan tunnu tajuavan, että toiset eivät aina ole tekemässä yhtä innokkaasti Lumiaan tuttavuutta. Tamma on ikuinen nuorikko, joka rakastaa toisten kanssa leikkimistä. Tamma ei kovin kauaa viihdykään yksin pihalla, vaan se on parempi ottaa sisälle. Lumia tunnetaankin melko hyvin siitä, että se löytyy etenkin yksin jäädessään aina jostain ihan muualta kuin tarhastaan. Ei se yleensä tallialueen ulkopuolelle karkaile, mutta usein on tullut tilanteita, jolloin Lumia kävelee vastaan tallissa ja pihalla tai tamma ilmestyy kentän laidalle laiduntamaan.

Hoitaessa Lumia on vähän malttamaton herkkis. Se ei pidä kovinkaan paljoa vatsan tai pään harjaamisesta, jonka takia onkin parempi olla varovainen. Hyvin uteliaan luonteensa takia tammalla on tapana hoitotoimenpiteiden ajan tarkkailla joko muiden tallissa olijoiden tai hoitajansa tekemisiä. Lumia tunkee turpaansa aina vähän joka väliin tai saattaa pyöriä ja heilua. Kimo ei pidä satuloimisesta, jonka takia se luimistelee ja pullistelee näissä tilanteissa ihan kiitettävän paljon. Paras onkin itse vain pysyä rauhallisena ja ymmärtäväisenä ja muistaa kiristää vyötä vain vähän kerrallaan. Lumia pureskelee yleensä paljon kuolaintaan, niin ratsastaessa kuin hoitaessakin ja on melko tarkka siitä, että kuolain on tosiaankin lämmin eikä jääkylmä.

Lumia on hyvin reipas ja herkkä hevonen, eikä sitä paljoa tarvitse patistaa eteen. Se liikkuu yleensä käyttäen hyvin selkäänsä ja takapäätäänkin, joten raipan käyttö tammalla on ihan turhaa. Lumia inhoaakin raippoja sydämensä kyllyydestä ja se lähinnä juoksee vain päättömästi pois alta ratsastajalla ollessa raippa kädessä. Sileällä kimo on kuitenkin näppärä pakkaus, joka taipuu moneen. Miellyttämishalua tammalta löytyy, mutta jos ratsastaja ei osaa vaatia Lumialta tarpeeksi, käyttää se tilanteen helposti hyväksi ja alkaa tehdä asioita vähän sinnepäin huolimattomasti. Kimo on melkolailla tasaisen hyvin osaava kouluratsu, eikä sillä ole varsinaisesti erottuvia heikkouksia tai vahvuuksia. Esteillä Lumia säilyttää reippautensa. Se malttaa tehdä tiet huolellisesti, kunhan ratsastaja osaa tammalta sitä vain vaatia. Vauhdin säätelyn kanssa ratsastaja saa kuitenkin olla tarkkana, sillä tamma imee mielellään kovassa vauhdissa esteille. Lumia vetää helposti herneet nenään, jos sen hyppyjä häiritsee. Sähläävä tai polvella puristamaan jäävä ratsastaja saa vastineeksi yleensä sarjan pukkeja, kiellon tai taidonnäytteen ristilaukasta. Paras ratkaisu onkin tuoda hevonen esteelle ja antaa sen rauhassa itse hypätä valitsemastaan paikasta. Maastossa Lumialla ei ole tapana jäädä kyttäilemään, eikä sitä stressaa yksittäiset rasahdukset tai muutkaan tavanomaiset äänet. Tamma on tyypillisen suomenhevosen mukaan varma jaloistaan, mutta tuttuun tapaan vauhtia Lumia kyllä saa irtoamaan itsestään.

Traileriin meno ja alastulo on Lumialle ihan tuttu, arkipäiväinen juttu. Se ei kuitenkaan millään malttaisi jaksaa seisoskella pitkiä aikoja täysin mitään tekemättömänä, vaan sillä pitää olla jotain pientä virikettä, ruokaa tai kaveri matkassa. Kisapaikoilla Lumia on usein valitettavan äänekäs, sillä tammalla on tapana olla hyvin kiinnostunut toisista hevosista. Yleensä se rauhoittuu kuitenkin aika hyvin töihin päästessään, vaikka saattaakin kyttäillä ja pärskiä.


© Vapaasti by AK
i. VIR MVA Ch Voikiekko
VSN W Ch, KTK-I
vkk, 159cm
ii. Voiterva
vkk, 158cmevm
iii. Voileväevm
iie. Maisaevm
ie. Kaino
tprn, 156cmevm
iei. Lehmusevm
iee. Kirmaevm
e. Lapintaika
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, SLA-I, YLA2
rtkm, 162cm
ei. Kuuraparta
rtkm, 165cmevm
eii. Partaveikkoevm
eie. Ratiritirallaevm
ee. Lapinlauha
rtkm, 154cmevm
eei. Lumiloitsuevm
eee. Lapinvuokkoevm
Varsa Syntynyt Toinen vanhempi Omistaja
sh-t. Kaihon Lapinloitsu 08.10.2018 i. Lorun Ristimurhe Myrskylä
sh-t. Kaihon Lapinlilja 01.05.2019 i. Pirunkorven Tuohikettu VRL-13819
sh-o. Ps. Älä Unohda Minua 20.08.2020 i. Ps. Halataan Kun Tavataan VRL-14657
00.00.00 Paikka: Luokka irtoSERT tuom. Tuomari
KRJ 40 sijoitusta
23.04.18 Rustvalla: VaB 2/30
26.04.18 Rustvalla: VaB 1/30
30.04.18 Rustvalla: VaB 4/30
01.05.18 Salpicar: VaB 4/30
02.05.18 Salpicar: VaB 5/30
04.05.18 Salpicar: VaB 5/30
04.05.18 Rustvalla: VaB 4/30
05.05.18 Salpicar: VaB 2/30
06.05.18 Rustvalla: VaB 4/30
08.05.18 Rustvalla: VaB 3/30
09.05.18 Runoratsut: VaB 3/50
10.05.18 Salpicar: VaB 5/30
10.05.18 Rustvalla: VaB 2/30
10.05.18 Runoratsut: VaB 2/50
13.05.18 Salpicar: VaB 1/30
13.05.18 Salpicar: VaB 3/30
13.05.18 Oldfinion: VaB 5/30
14.05.18 Oldfinion: VaB 1/30
14.05.18 Oldfinion: VaB 1/30
14.05.18 Salpicar: VaB 2/30
15.05.18 Oldfinion: VaB 1/30
18.05.18 Oldfinion: VaB 3/30
20.05.18 Salpicar: VaB 2/30
20.05.18 Salpicar: VaB 1/30
20.05.18 Oldfinion: VaB 4/30
23.05.18 Salpicar: VaB 5/30
23.05.18 Oldfinion: VaB 1/30
27.05.18 Salpicar: VaB 4/30
28.05.18 Salpicar: VaB 4/30
05.11.18 Kaihovaara: VaB 5/30
16.11.18 Kaihovaara: VaB 2/30
17.11.18 Kaihovaara: VaB 5/30
19.11.18 Kaihovaara: VaB 3/30
19.11.18 Kaihovaara: VaB 5/30
23.11.18 Kaihovaara: VaB 1/30
25.11.18 Kaihovaara: VaB 2/30
25.11.18 Kaihovaara: VaB 1/30
27.11.18 Kaihovaara: VaB 1/30
27.11.18 Kaihovaara: VaB 5/30
28.11.18 Kaihovaara: VaB 4/30
ERJ 40 sijoitusta
09.02.18 Mörkövaara: 110cm 5/40
12.02.18 Mörkövaara: 110cm 1/40
13.02.18 Mörkövaara: 110cm 1/40
13.02.18 Mörkövaara: 110cm 3/40
15.02.18 Mörkövaara: 110cm 5/40
18.02.18 Mörkövaara: 110cm 2/40
19.02.18 Mörkövaara: 110cm 4/40
23.02.18 Mörkövaara: 110cm 1/40
25.02.18 Mörkövaara: 110cm 1/40
27.02.18 Mörkövaara: 110cm 1/40
04.03.18 Hengenvaara: 100cm 7/100
06.03.18 Hengenvaara: 100cm 5/100
27.03.18 Kuurtola: 110cm 5/30
30.03.18 Kuurtola: 110cm 4/30
13.05.18 Kaihovaara: 110cm 5/50
15.05.18 Kaihovaara: 110cm 3/50
16.05.18 Kaihovaara: 110cm 1/50
22.05.18 Kaihovaara: 110cm 3/50
24.05.18 Kaihovaara: 110cm 3/50
26.05.18 Kaihovaara: 110cm 4/50
27.05.18 Kaihovaara: 110cm 3/50
27.05.18 Kaihovaara: 110cm 5/50
11.09.18 Teilikorpi: 110cm 4/40
16.09.18 Teilikorpi: 110cm 4/40
17.09.18 Teilikorpi: 110cm 2/40
18.09.18 Teilikorpi: 110cm 1/40
04.10.18 Ristikallio: 110cm 6/40
04.10.18 Ristikallio: 110cm 2/40
07.10.18 Ristikallio: 110cm 4/40
09.10.18 Ristikallio: 110cm 2/40
10.10.18 Ristikallio: 110cm 3/40
11.10.18 Ristikallio: 110cm 1/40
15.01.18 Hornanhovi: 110cm 4/30
20.01.18 Hornanhovi: 110cm 2/30
29.01.18 Hornanhovi: 110cm 4/30
09.06.19 Hiivuri: 110cm 1/50
04.09.20 Lupin: 110cm 2/50
13.09.20 Lupin: 110cm 6/50
22.09.20 Lupin: 110cm 6/50
06.09.20 Kuura: 100cm 1/40
KERJ 40 sijoitusta
16.02.18 Turmeltaja: CIC1 1/40
20.02.18 Turmeltaja: CIC1 3/40
24.02.18 Turmeltaja: CIC1 6/40
29.02.18 Turmeltaja: CIC1 2/40
14.04.18 Hengenvaara: CIC1 4/29
16.05.18 Kaihovaara: CIC1 3/50
23.05.18 Kaihovaara: CIC1 5/50
25.05.18 Kaihovaara: CIC1 7/50
03.06.18 Kalma: CIC1 5/30
07.06.18 Kalma: CIC1 4/30
10.06.18 Hukanhelmi: CIC1 1/30
13.06.18 Kalma: CIC1 1/30
14.06.18 Kalma: CIC1 3/30
16.06.18 Hukanhelmi: CIC1 2/30
18.06.18 Kalma: CIC1 3/30
19.06.18 Hukanhelmi: CIC1 3/30
21.06.18 Hukanhelmi: CIC1 5/30
23.06.18 Kalma: CIC1 3/30
26.06.18 Hukanhelmi: CIC1 2/30
27.06.18 Kalma: CIC1 4/30
07.07.18 Kaihovaara: CIC1 1/30
08.07.18 Kaihovaara: CIC1 4/30
10.07.18 Kaihovaara: CIC1 2/30
13.07.18 Kaihovaara: CIC1 3/30
16.07.18 Kaihovaara: CIC1 3/30
28.07.18 Kaihovaara: CIC1 5/30
02.10.18 Ristikallio: CIC1 6/40
05.10.18 Ristikallio: CIC1 5/40
13.10.18 Ristikallio: CIC1 4/40
15.10.18 Ristikallio: CIC1 1/40
20.10.18 Kaihovaara: CIC1 4/30
26.10.18 Kaihovaara: CIC1 4/30
29.10.18 Kaihovaara: CIC1 3/30
03.11.18 Riimuvaara: Helppo 3/30
07.11.18 Riimuvaara: Helppo 1/30
12.11.18 Riimuvaara: Helppo 1/30
13.11.18 Kaihovaara: CIC1 1/30
13.11.18 Riimuvaara: Helppo 5/30
16.11.18 Riimuvaara: Helppo 1/30
19.11.18 Riimuvaara: Helppo 5/30

20. syyskuuta 2020: Huoleton on hevoseton     omistaja
"Ottakaa Lumia kiinni!!"
"Täh?"

Ja taas se tapahtui. Sinne se valkoinen paholainen jälleen viipotti. Naapurin tädin kukkamaalle. Ja kenen vika? No tietysti Emilin, jonka reaktiokyky on nopea kuin kastemadolla. Ei tietenkään minun, vaikka tamma pääsikin minulta karkuun.

Lumia näytti niin tyytyväiseltä itseensä, kun pääsimme hakemaan sitä viimein trailerin kanssa. Siellä se seisoi taas niiden tulppaanien keskellä ja tammaa lähestyessä se pinkaisi aina vaan kauemmas karkuun kohti uusia istutuksia. Verta, hikeä, kyyneliä ja nelkytviis minuuttia se vaati, että tamma saatiin turvallisesti traileriin ja kohti kotia. Mä aloin todella kyllästyä tähän touhuun. Ja sitäkin enemmän naapurin täti. Onneksi kohta oli taas tulossa talvi, joten ehkä ensimmäiset heippalaput kolahtaisivat postiluukusta vasta ensi vuonna.

15. elokuuta 2019: Kisastressiä ja hormonihöyryjä     omistaja
"No niin, ptruu, käsi hiljaa ja perse penkkiin", huutelin kentän laidalta, kun Lumia latasi sarjan pukkeja heti sarjaesteen b-osan jälkeen. Emilin naama punoitti, kun se yritti saada kierroksilla käyvää tammaa rauhoittamaan laukkaa ympyrällä. Lumia oli tänään erityisen armoton, eikä todellakaan päästänyt ratsastajaansa vähällä. Ilmeisesti tamman lähestyvä kiima-aika vaikutti sen käytökseen, sillä se oli jo parin viikon ajan vetänyt ahkerasti herneitä nenäänsä.

Emil ravasi tamman kanssa muutaman kierroksen toiseen suuntaan ja pyysi tamman sitten taas laukkaan. Muutama onnistunut hyppy toiseen suuntaan riitti ja sitten Emil hyppäsi alas kimon selästä, sillä lupauduin hoitamaan loppuverryttelyt. Mies tuntui huokaisevan helpotuksesta samalla kun minä mietin, millaiseen ryöpytykseen itse joutuisin seuraavaksi.

Onnekseni Lumia jaksoi käyttäytyä siivosti loppuravien ajan. Tein sen kanssa muutaman väistön sekä hieman vielä volttityöskentelyä. Valkea häntä viuhkasi uhkaavasti puolelta toiselle, mutta sen kummemmin tamma ei lähtenyt enää sooloilemaan. Ensi viikonloppuna edessä olisi jälleen kenttäkilpailut, joten satulavyötä löysätessäni toivoin todella, että Lumia jaksaisi käyttäytyä fiksusti edes kisojen ajan.

copyright © Kaihovaara 2020 / webdesign © Cery 2019
tämä on virtuaalitalli ja jokainen tallin hevonen on virtuaalihevonen