Kaihovaara

Meripihkaroihu

Suomenhevonen, tamma
s. 04.06.2015, 16-vuotias
Rautias, 156cm
Kasvattanut Kalle Vesala
Omistaa Kaihovaara (VRL-14333)
Rekisterissä VH18-018-1286
Helppo A / 110cm / CIC1

20.08.2018 KTK-II 18 + 18 + 18 + 17 = 71p.

11.11.2021 Champion

30.11.2021 KERJ-I 7 + 40 + 18 + 25 + 15 = 105p.

"Roiskis on peruskiltti suomenhevostamma, jonka kanssa on ilo työskennellä päivästä päivään. Vauhtia rakastava tamma on mitä mukavin heppa vauhtilajeihin. Kouluratsastus ei ole tamman vahvuus, mutta on siinäkin tasapaksu suorittaja. Kenttä- ja esteosuudelta tamman pisteet yleensä ropisee", kuului Roiskiksen myynti-ilmoitus.

Olin törmännyt Roiskikseen jo aiemmin useita kertoja kenttäkilpailuissa ja joka kerta mä jaksoin ihastella sen kauniita herasilmiä ja isoa päämerkkiä. Yhtenä iltana tuttuun tapaan Facebookia selatessani mä törmäsin tamman myynti-ilmoitukseen ja olin tippua tuolilta persuuksilleni. Siinä ei kerennyt nokka kauaa tuhista, kun olin jo allekirjoittamassa papereita Roiskiksen omistajanvaihdoksesta. Mä olisin halunnut nimetä tamman Marsuksi, mutta sain tähän vastaukseksi Emililtä pelkän facepalmin. Siispä pysyttelimme Roiskiksessa, joka on ilmeisesti sitten jotenkin imartelevampi nimi hevoselle.

Roiskis on aika utelias tapaus, joka pitää kaikista - siis ihan kaikista. Se on aina portilla ensimmäisenä vastassa ja ottaa mielellään rapsutteluja vastaan aidan toiselta puolen. Herkut ovat suurta plussaa. Roiskiksen voi myös tarhata käytännössä kenen kanssa tahansa, sillä raudikon tapoihin ei kuulu riidan haastaminen tai uhittelu. Ja sisällään asuvasta Ulla Taalasmaasta huolimatta se on suhteellisen rauhallinen kaveri.

Hoitaessa Roiskis on vähän sählä, eikä se malta olla hirveän kauaa aloillaan. Paitsi jos sillä on ruokaa. Ja ruoaksi kelpaa toki kaikki aina heinästä turkinpippureihin, jotka ovat sen lemppareita. Täysi paikoillaan oleskelu on kuitenkin tamman mielestä hirvittävän tylsää ja tekemisen puutteessa se alkaa nypläillä hoitajan paidan helmaa, pyöriskelee ja usein myös tökkii turvallaan milloin mitäkin kumoon. Joku on joskus sanonut Roiskiksen muistuttavan pientä koiranpentua kaikessa uteliaisuudessaan.

Ratsuna Roiskis on oiva peli, jolta löytyy mukavasti vauhtia ja tarmoa tekemiseen. Ihan aloittelijaratsuksi tamma ei sovi, sillä se osaa kyllä luistaa tehtävistä tilaisuuden saatuaan. Kokeneemman ratsastajan ei tarvitse kuitenkaan paljoa patistaa saadakseen Roiskiksesta oikein näyttävänkin ratsun. Kouluratsastus ei tosin ole ehkä ihan tamman parhaita puolia, vaikka sillä onkin mukavan tasaiset keinuhevosen askeleet. Roiskiksen mielestä sileätyöskentely on vähän sellaista harhailua ilman päämäärää ja välillä tuntuu, että tamma on henkisesti ihan jossakin muualla kuin kouluaitojen sisällä. Joskus koulukiemuroita kiinnostavampaa saattaa olla ihan vaan aidan takana juokseva koira tai ohi ajava auto.
Esteillä Roiskis on puolestaan elementissään - siltä löytyy vauhtia, kapasiteettia ja motivaatiota. Tamman tyyli on hypätä kovaa ja korkealta. Esteet ylitetään aina kunnon ilmavaralla ja takapää saattaa lentää siinä kaikessa temmellyksessä välillä vähän turhankin korkealle. Mitkään erikoisesteet eivät Roiskista pahemmin hetkauta, vaan se hyppää kyseenalaistamatta melkein minkä tahansa kyhäelmän yli.
Maastoon rautiaan kanssa on aina kiva mennä. Se on valpas ja vauhdikas, mutta osaa kuitenkin katsoa, mihin jalkansa asettaa eikä vain kaahota eteenpäin korvat koristeina. Maastoesteillä Roiskis tekee ehkä pienemmällä kynnyksellä omia ratkaisuja kuin rataesteillä. Joskus ratkaisut saattavat olla vähän erikoisiakin, mutta kiperistäkin tilanteista usein selvitään, jos ratsastaja vaan pysyy kyydissä.

Kisapaikat ovat aina vähän jänniä Roiskiksen mielestä, koska ympärillä olisi niin paljon kaikkea tutkittavaa ja ihmeteltävää. Vaikka muuten Roiskis onkin helppo kisakaveri, saa jo alkuverryttelyssä pitää huolen siitä, että tamma muistaa keskittyä myös olennaiseen eikä jää liikaa kyttäilemään kaikkea ympärillä tapahtuvaa.

© Henna L

Sukulaiset

Roihahdus
m, 156cm
ii. Roihuvuori
m, 160cm
iii. Roihuntekijä
iie. Hiidentyttö
ie. Puhallus
rt, 154cm
iei. Viljonkan Pennitön
iee. Tuulahdus
Meripihkapää
vprt, 155cm
ei. Päätöntä Menoa
prt, 157cm
eii. Päänanastaja
eie. Metrimakulaku
ee. Meripihkapiirto
vrn, 155cm
eei. Merenjumala
eee. Unelma-Piirto
sukua virtuaalimaailmassa 0 polvea ⇨ Lue lisää suvusta

isä, Roihahdus oli nimeäänkin mukaillen hyvin eloisa tapaus. Väritykseltään syvänmusta, merkitön ori osoitti jo vain muutaman kuukauden ikäisenä olevansa vekkulimainen tapaus, jolta löytyi aina pieni pilke silmäkulmasta. Enontekijöläiselle, pitkän linjan kasvattajalleen Roihahdus tuottikin elämänsä aikana jonkin verran päänvaivaa ja kasvattaja mietti tumman orin myymistä moneen otteeseen vuosien varrella. Roihahdus eli kuitenkin enemmän ja vähemmän koko elämänsä kasvattajansa luona - välillä se toimitti kisaratsun virkaa yleispelinä ollessaan useammalla nuorella naisella ylläpidossa, kun taas välillä Roihahdus toimi opetusmestarina junnuratsastajille. Ori olikin suomenhevosmaiseen tapaan varsinainen jokapaikanhöylä ja sen vuoksi myös haluttu jalostushevonen, vaikka ulkonäkönsä puolesta se olikin melko tavallinen - komeaa väritystään lukuunottamatta. Ori sai peräti 15 jälkeläistä ennen kuin se jouduttiin lopettamaan hammasongelmien vuoksi 21-vuotiaana.

isänisä, Roihuvuori oli useiden jälkeläistensä tapaan musta, merkitön ori. Roihuvuori oli kasvattajansa pienimuotoisen jalostustyön ensimmäisiä kasvatteja, eikä se edustanut erityisen tunnettuja linjoja. Siitä kasvoi kuitenkin hyvätapainen ja vahvan työmoraalin omaava ori, joka teki ihan hienon kisaurankin kenttäratsastuksen saralla. Rakenteessakaan ei ollut moitittavaa, joten Roihuvuorta käytettiin jalostukseen 18 varsan verran ja enempäänkin olisi ollut kysyntää. Jälkeläisilleen se periytti lahjoja erityisesti estepuolelle ja sen varsatkin ovat kilpailleet parhaimmillaan aina CIC1-tason luokissa. Roihuvuori muutti kasvattajansa hoivista kisauransa jälkeen viettämään ansaittuja eläkepäiviään erään nuoremman ratsun seurahevoseksi. Ori menehtyi vanhuuteen kunnioitettavassa 25 vuoden iässä.

isänemä, Puhallus oli rautias, melkolailla keskiverron suomenhevosen mittoihin kasvanut tamma. Läsipää myytiin sisäänratsastuksen jälkeen kolmen vanhana  ensin yksityiseen omistukseen kasvattajaltaan yksityiseen omistukseen eräälle maalaistilalle Oulun lähettyville. Puhallus oli luonteeltaan reipas, mutta kuitenkin tasainen, minkä vuoksi sen kanssa oli ilo touhuta kaikenlaista. Eihän tamman kanssa missään suurissa kekkereissä koskaan pyöritty, eikä sillä kisattu kuin seurakisoissa, mutta kyllä se helppoa B:tä ja 90-senttistä esterataa meni heittämällä pienimuotoisten maalaistilan työhommien ohella. Omistaja joutui kuitenkin luopumaan tammasta muuttuneen taloudellisen tilanteensa kanssa siinä vaiheessa, kun Puhallus oli 15-vuotias. Tamma muutti kokeneelle suomenhevoskasvattajalle Enontekiöön, jossa sen kanssa kierrettiin näyttrlyitä ja tehtiin pari varsaa. Rautias oli oiva jalostustamma, sillä se periytti rauhallista luonnetta, hyvää rakennetta ja monipuolisia työominaisuuksia jälkeläisilleen. Puhallus lopetettiin 24-vuotiaana vanhuuden tuomien vaivojen vuoksi.

emä, Meripihkapää oli kaunis, läsipäinen ja herasilmäinen suomenhevostamma. Tamman kuopiolaiselle kasvattajalle ei syntynyt järin usein kasvatteja, mutta hän oli kuitenkin siinä mielessä tunnettu suomenhevospiireissä, että hänen kasvattinsa olivat varsin haluttuja. Meripihkapää oli yksi niistä hevosista, joille oli paljon kysyntää jo ennen tamman syntymää. Kasvattaja piti isomerkkisen tamman kuitenkin itsellään useiden vuosien ajan, mutta myi sen sitten 8-vuotiaana eteenpäin tutulle hevosihmiselle yksityisomistukseen harventaakseen oman tallinsa hevosmäärää. Meripihkapää kilpaili pääasiassa esteratsastuksessa 110-120cm -tasolla ja aina silloin tällöin myös helpoissa koululuokissa. Tamma oli luonteeltaan melko herkkä, mutta kuitenkin kiltti. Vauhtia ja kapasiteettia siltä löytyi kivasti etenkin estepuolelle ja estelahjojaan se periyttikin myös kaikille kolmelle varsalleen, jotka omistaja lopulta toteutti yhteistyössä Meripihkapään kasvattajan kanssa. Raudikko eli 22-vuotiaaksi, jolloin se lopetettiin tamman loukattua jalkansa tarhassa.

emänisä, Päätöntä Menoa oli nimensäkin mukaisesti vauhdikas tapaus jo pienestä pitäen. Ei punaraudikko koskaan mitään pahaa kohelluksellaan tarkoittanut, mutta käsittelijöilleen se aiheutti elämänsä aikana enemmän kuin tarpeeksi harmaita hiuksia metkuillaan. Orin pitkäaikainen omistaja, jonka omistukseen rautias siirtyi suoraan kasvattajaltaan vain kahden vanhana, tapasi sanoa, että Pätkiksellä oli vain vähän erikoinen huumorintaju. Ja paikkansa se taisi pitääkin. Siitä huolimatta Pätkiksellä oli hyvä työmoraali ja se oli mielettömän kiva kenttäratsu. Omistaja oli kokenut hevosihminen ja työskennellyt aina ulkomailla saakka hevosten parissa, joten Pätkiksestäkin koulittiin varsinainen ruusukehai melko vaivattomasti. Pätkis kilpaili aina jopa kansallisella tasolla kenttäratsastuksen parissa. Melko tavallisen näköinen, lopulta myös III-palkinnolla kantakirjattu tasaisen punertavan värinen ori sai tusinan varsojakin kilpailumenestyksensä jälkeen. Olihan se hieno käyttöhevonen, vaikkei pelkän ulkonäkönsä puolesta ehkä niin vahvasti mieleen jäänytkään. Eläkepäiville siirryttyään Pätkis teki silloin tällöin pieniä sijaisuuksia läheisellä ratsastuskoululla, mutta omistaja pysyi samana aina siihen saakka, että jalkaongelmien myötä ori täytyi lopettaa 19-vuotiaana.

emänemästä, Meripihkapiirrosta oli määrä tulla ravihevonen. Tamman suku koostui pitkälti juoksijoista ja ihan mukavasti menestyneistäkin sellaisista. Meripihkapiirron raviura ei kuitenkaan koskaan oikein ottanut tuulta alleen, vaikka tammassa potentiaalia olikin. Kilpailutilanteet tuntuivat olevan herkkäsieluiselle tammalle kerrassaan liikaa, minkä vuoksi ruunikko päätyikin lopulta reilu vuoden yrittämisen jälkeen myyntiin. Tamman myyminen oli kasvattajalle harmillinen paikka, sillä ruunikko oli kovin kaunis ja hyväsukuinen - juuri sopiva jalostustamma, mutta hänellä ei kuitenkaan ymmärrettävästi ollut varaa pitää hevosta pelkkänä oloneuvoksena. Meripihkapiirto päätyi kuitenkin eräälle maalaistilalle muutaman muun suomenhevosen seuraksi. Tammalla ajettiin, tehtiin kevyitä kyntöhommia ja ratsastettiin. Raudikko kävi silloin tällöin muutamissa koulukisoissa lähinnä höntsäillen, mutta muutoin sen elämä pääasiassa oli melko rentoa kotoilua. Kakkosen kantakirjapalkinnon ja kasan muita näyttelypalkintoja tamma kävi kuitenkin jossakin välissä elämäänsä haalimassa kasvattajansa toiveesta. Meripihkapiirtoa käytettiin myös jalostukseen kolmen varsan verran ennen kuin tamma löydettiin laitumeltaan ikiuneen nukkuneena eräänä kesäaamuna. Meripihkapiirto oli kuollessaan 22-vuotias.

t. Navajan Meripihkakiitäjä s. 20.06.2018 i. Myrskykiitäjä om. VRL-13283
t. Navajan Pirunpihka s. 14.04.2019 i. Valanvannoja om. VRL-10480
t. Navajan Mertenraivo s. 09.06.2019 i. Liekitys om. VRL-14704
t. Kaihon Vienovaino s. 28.08.2020 i. Haudankalpea om. VRL-12299
t. Luutarharuusuja s. 02.01.2021 i. Pohjanruoska om. VRL-13831
t. Kaihon Pihkapilvi s. 25.01.2021 i. Tikiti om. VRL-11290

Kilpailumenestys

Näyttelymenestys Arvokilpailumenestys
17.11.19 Bogård: irtoSERT tuom. VP
28.12.19 Hiivuri: irtoSERT tuom. alaera
22.01.20 Susiraja: irtoSERT tuom. Lissu T.
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
KRJ 40 sijoitusta ERJ 40 sijoitusta KERJ 40 sijoitusta
03.09.20 Kuura: HeA 5/40
03.09.20 Kuura: HeA 2/40
05.09.20 Kuura: HeA 3/40
10.09.20 Kuura: HeA 4/40
02.10.20 Kaihovaara: HeA 4/40
05.10.20 Kaihovaara: HeA 3/40
08.10.20 Kaihovaara: HeA 6/40
10.10.20 Kaihovaara: HeA 3/40
11.10.20 Kaihovaara: HeA 3/40
11.10.20 Kaihovaara: HeA 6/40
11.10.20 Hiivuri: HeA 1/60
12.10.20 Hiivuri: HeA 4/60
16.10.20 Kaihovaara: HeA 2/40
22.10.20 Hiivuri: HeA 7/60
23.10.20 Kaihovaara: HeA 6/40
26.10.20 Kaihovaara: HeA 5/40
28.10.20 Kaihovaara: HeA 2/40
29.10.20 Kaihovaara: HeA 6/40
30.10.20 Kaihovaara: HeA 4/40
30.10.20 Hiivuri: HeA 6/60
04.11.20 Chersey: HeA 3/50
07.11.20 Chersey: HeA 4/50
01.01.21 Kuura: HeA 2/40
03.01.21 Kuura: HeA 3/40
05.01.21 Kuura: HeA 4/40
07.01.21 Kuura: HeA 1/40
09.01.21 Kuura: HeA 1/40
11.01.21 Lupin: HeA 7/50
12.01.21 Lupin: HeA 4/50
15.01.21 Lupin: HeA 1/50
15.01.21 Lupin: HeA 2/50
19.01.21 Lupin: HeA 1/50
22.01.21 Cloudfield: HeA 5/50
27.01.21 Lupin: HeA 4/50
01.02.21 Holmberg: HeA 3/50
06.02.21 Holmberg: HeA 6/50
09.02.21 Holmberg: HeA 4/50
12.02.21 Holmberg: HeA 1/50
19.02.21 Holmberg: HeA 2/50
20.02.21 Holmberg: HeA 7/50
07.09.20 Lupin: 110cm 3/50
13.09.20 Lupin: 110cm 5/50
14.09.20 Lupin: 110cm 6/50
14.09.20 Lupin: 100cm 1/50
16.09.20 Lupin: 110cm 3/50
16.09.20 Kuura: 110cm 6/40
17.09.20 Kuura: 110cm 1/40
18.09.20 Kuura: 110cm 6/40
19.09.20 Kuura: 110cm 1/40
19.09.20 Kuura: 110cm 4/40
19.09.20 Kuura: 110cm 1/40
19.09.20 Lupin: 110cm 4/50
20.09.20 Kuura: 110cm 5/40
27.09.20 Lupin: 110cm 1/50
10.01.21 Liljegård: 110cm 3/40
12.01.21 Liljegård: 110cm 4/40
15.01.21 Liljegård: 110cm 2/40
16.01.21 Liljegård: 110cm 6/40
16.01.21 Liljegård: 110cm 4/40
18.01.21 Liljegård: 110cm 6/40
19.01.21 Liljegård: 110cm 6/40
11.02.21 Holmberg: 110cm 4/50
14.02.21 Holmberg: 110cm 5/50
14.02.21 Holmberg: 110cm 6/50
16.02.21 Holmberg: 110cm 7/50
17.02.21 Holmberg: 110cm 6/50
20.02.21 Holmberg: 110cm 1/50
20.02.21 Holmberg: 110cm 2/50
03.03.21 Kaihovaara: 110cm 4/40
06.03.21 Kaihovaara: 110cm 4/40
06.03.21 Holmberg: 110cm 1/40
07.03.21 Kaihovaara: 110cm 1/40
09.03.21 Kaihovaara: 110cm 2/40
12.03.21 Kaihovaara: 110cm 4/40
12.03.21 Kaihovaara: 110cm 6/40
14.03.21 Holmberg: 110cm 4/40
18.03.21 Kaihovaara: 110cm 3/40
19.03.21 Kaihovaara: 110cm 6/40
20.03.21 Kaihovaara: 110cm 3/40
20.03.21 Holmberg: 110cm 5/40
01.08.18 Branwen Farm: CIC1 5/30
03.08.18 Branwen Farm: CIC1 2/30
04.08.18 Branwen Farm: CIC1 1/30
04.08.18 Yorca WBs: CIC1 2/25
05.08.18 Yorca WBs: CIC1 3/25
07.08.18 Yorca WBs: CIC1 2/25
07.08.18 Branwen Farm: CIC1 5/30
11.08.18 Branwen Farm: CIC1 5/30
13.08.18 Yorca WBs: CIC1 3/25
14.08.18 Branwen Farm: CIC1 4/30
18.08.18 Yorca WBs: CIC1 1/25
30.08.18 Yorca WBs: CIC1 4/25
02.09.18 Navaja: CIC1 1/27
08.09.18 Navaja: CIC1 4/27
15.09.18 Navaja: CIC1 1/27
17.09.18 Navaja: CIC1 3/27
19.09.18 Navaja: CIC1 1/27
23.10.18 Kaihovaara: CIC1 2/30
29.10.18 Kaihovaara: CIC1 2/30
04.10.18 Hunajakumpu: CIC1 5/48
23.07.18 Winterhold: CIC1 2/40
02.09.20 Lupin: CIC1 5/35
06.09.20 Lupin: CIC1 2/35
07.10.20 Hiivuri: CIC1 1/58
10.10.20 Hiivuri: CIC1 3/58
11.10.20 Hiivuri: CIC1 1/58
11.09.20 Lupin: CIC1 2/35
13.09.20 Lupin: CIC1 3/35
15.09.20 Lupin: CIC1 2/35
17.09.20 Lupin: CIC1 4/35
19.10.20 Hiivuri: CIC1 5/58
20.10.20 Hiivuri: CIC1 4/58
21.10.20 Hiivuri: CIC1 6/58
23.09.20 Lupin: CIC1 4/35
25.09.20 Lupin: CIC1 3/35
27.09.20 Kaihovaara: CIC1 2/40
30.09.20 Lupin: CIC1 1/35
07.01.21 Kaihovaara: CIC1 3/21
10.01.21 Kaihovaara: CIC1 2/21
13.01.21 Kaihovaara: CIC1 1/21

Päiväkirja

2. syyskuuta 2021: Treeniä ja vauvahaaveita omistaja

Kavioiden tasainen rummutus keskeytyi hetkeksi, kun läsipäinen rautias hyppäsi tottuneen itsevarmasti veteen. Kastuminen ei Roiskista haitannut - oikeastaan päinvastoin, sillä tamma tuntui saavan vain uutta puhtia laukatessaan reippaassa vauhdissa vesihaudalta kohti seuraavaa estettä. Seuraava este oli banketti, josta suoriuduttiin yhtä näppärästi kuin vesihaudastakin ja pian tamma viilettikin jo kauempana pellonreunassa kohti tukkiestettä. Roiskiksen ja Emilin työskentelyä oli aina ilo katsella. Siinä oli parivaljakko, jonka kemiat natsasi kivasti yhteen. Emil tykkäsi tavallisesti enemmän rataesteistä, koska maastoesteet olivat sen mielestä vähän sellaista hallitsematonta kaahottamista. Roiskiksen kanssa se oli kuitenkin innostunut maastoesteistäkin ja tuntui oikeasti pitävän hommasta. Ainakin se hymyili kuin Naantalin aurinko, kun se taas hetken päästä viipotti Roiskiksen kanssa ohitseni.

"Miten me pärjätään sitten kun Roiskiksesta aika jättää?" mutisin puoliääneen taputtaessani hetken päästä vierelleni pysähtyneen raudikon hiestä kostunutta kaulaa. "Ehkä siitä pitäisi jättää vielä varsa meille kotiin", Emil tuumi rapsutellessaan Roiskiksen harjamartoa. "Sillä on vaan jo aika monta varsaa. Vieläköhän se yhden jaksaisi pyöräyttää?" tuumin. Toisaalta Roiskis kyllä oli vielä ihan teräskunnossa, eikä sillä nyt ikääkään vielä niin kauheasti ollut. Varsomisessa olisi silti aina omat riskinsä.

Lopulta siinä sitten tallissa yhdessä Roiskista hoitaessamme en voinut olla hymyilemättä, kun Emil höpötteli Roiskikselle kaikenlaista ja silitteli sitä niin lempeän näköisesti. Pitäisikö meidän nyt tosissaan hankkia vielä yksi pikku-Roiskis tuon miehen hoivaviettiä hillitsemään?

28. joulukuuta 2020: Kouluvalmennus lottis

Olin viimepäivinä kiertänyt tutuilla hevostalleilla viemässä pieniä jouluviemisiä ja -muistamisia. Sopivasti minulla oli sovittuna valmennuspäivä Kaihovaarassa, joten myös ystäväni Julia Kaihovaaran muistaminen onnistuisi samalla. Olin kutonut naiselle jouluiset villasukat ja lapaset sekä käynyt ostamassa kauniin glögipullon kaveriksi. Julia olikin tallissa siivoamassa karsinoita, kun saavuin paikalle. Kävimme juomassa alkuun glögit tuomastani pullosta, ennen kuin aloimme valmistautumaan edessä olevaan kouluvalmennukseen.

Julia oli valinnut tähän ensimmäiseen valmennukseen ratsukseen suomenhevostamma Roiskiksen. Tamman koko nimi oli Meripihkaroihu, joka oli ehdottomasti yksi kauneimpia nimiä, joita olin hevosilla tavannut. Kävin Julian pyynnöstä keräämässä maneesista esteet pois tieltä, sillä välin, kun nainen varusti ratsunsa ratsastuskuntoon. Kaksikko saapuikin maneesin puolelle sopivasti juuri, kun olin kantamassa viimeisiä tolppia kentältä pois. Avustin Julian Roiskiksen selkään ja jäin tarkkailemaan maneesin keskelle ratsukon alkuverryttelyä käynnissä ja ravissa. Ratsukon käyntityöskentely näytti sujuvan erityisen hyvin, vaikka yleensä käynnistä on kiire jo nopeampien askellajien treenaukseen. Niinpä ajattelin tällä kertaa tehdä poikkeuksen, ja ehdotinkin Julialle, josko työskentelisimme tänään lähes täysin ravissa ja laukassa. Saataisiin takuulla mukava hiki pintaan sekä ratsastajalle että hevoselle.

Ratsukon liike näytti silmääni oikein kivalta, Roiskiksen askeleet näyttivät super mukavilta istuttavilta, eikä Julialla ollut mitään vaikeuksia istua tammansa selässä hyvin puhtaasti. Toisinaan tuntui, että Roiskiksen ajatukset hieman poukkoilivat ja ratsastaja saikin tehdä töitä sen eteen, että sai kaivettua tamman ajatuksen työskentelymoodiin. Vaihtelin harjoituksia aika rivakkaan tahtiin ja yritin keksiä ratsukolle tehtäviä, joissa testattiin monen eri asian suorittamista samanaikaisesti. Roiskikselle oli selkeästi etua siitä, ettei sen tarvinnut juntata pohkeenväistöjä kierroksesta toiseen, vaan se sai tehdä monipuolisia tehtäviä siirtymien kera.

Loppuverryttelyissä Julian kasvot punoittivat ja nainen nauroi, ettei ollut hetkeen hikoillut näin paljon hevosen selässä. Jotain olin siis onnistunut ainakin pitämässäni valmennuksessani tekemään oikein!

10. kesäkuuta 2020: Kesä on ihmisen parasta aikaa omistaja

Mikä siinä onkin, että ensin aina odotetaan hirveästi kesää, mutta sitten kun se kesä tulee, niin kirotaan taas sitä miten hankalaa kaikki on? Tänään mä halusin vain yhtä asiaa - irtautua hetkeksi arjen kiireistä ja käydä kivalla maastolenkillä Roiskiksen kanssa. Mutta sekin osoittautui liian hankalaksi toteuttaa.

Aamupäivä kului paria aitaa korjatessa ja puhelinsoittoihin vastaillessa. Päivällä oli aivan liian kuuma keli maastoa ajatellen. Illalla me sitten kuitenkin lähdettiin, mutta silloin on tietysti hyttysiä. Ja vielä ihan helevetisti hyttysiä. Alkukäyntien ajan sain olla koko ajan viuhtomassa käsillä mokomia kiusankappaleita hätyytelläkseni. Roiskiksen korvat ja häntä pyörivät myös siihen malliin, ettei sekään pahemmin arvostanut hyönteisten olemassaoloa. Mukaan lenkille lähtenyt Toru juoksi edellä ilmeisesti jonkun jäniksen jäljistä kiinnostuneena siihen tahtiin, ettei sitä tainnut pahemmin ötökät haitata.

Onneksi päästiin pian raviin, jolloin hyönteiset pysyttelivät vähän kauempana. Roiskiksen meno oli tuttuun tapaan melko vauhdikasta, mutta tänään se haitannut mua. Ainakaan ei tarvinnut kuunnella sitä jatkuvaa ininää korvanjuuressa. Me otettiinkin aika paljon laukkaa, mikä sopi tietysti Roiskikselle. Se puhisi innoissaan ylämäkiä laukkaillessaan ja ensimmäisellä laukkasuoralla se innostui heittämään parit ilopukitkin.

Maastolenkillä sai kyllä nollattua pään kaikista murheista. Roiskis oli niin varma ja mukava maastohevonen. Ja tulihan se hyvin toimeen myös Torun kanssa, mikä oli mun onni, sillä ei tarvinnut lähteä ainakaan erikseen enää koiralenkille. Lenkki jäi kuitenkin vähän lyhyeksi, sillä koko kolmikko tuntui olevan yhtä mieltä siitä, että loppukäynnit suoritettaisiin maneesissa.