Kaihovaara

Hornanhovin Suvisurma

Suomenhevonen, tamma
s. 10.02.2020, 12-vuotias
Kulomusta, 155cm
Kasvattanut Hornanhovi
Omistaa Kaihovaara (VRL-14333)
Rekisterissä VH20-018-0312
Helppo A / 100cm / Helppo

KTK-II

Champion (10/2023)

Pois alta risut ja männynkävyt - täältä tulee Suttu!

Suttu on se hevonen, joka jättää aina jälkensä. Ja jos jossain tapahtuu, on siellä myös Suttu. Utelias tamma on aina työntämässä itsensä mukaan jokaiseen tapahtumaan - oli kyseessä sitten yhteinen lounashetki tallin pihalla, tai muiden laumakavereiden rallittelutuokio omien päiväunien aikaan. Suttu on siis taatusti Kaihovaaran oma Ulla Taalasmaa.

Uteliaisuudesta ja pienestä tungettelevaisuudesta huolimatta Suttu on pääsääntöisesti erittäin hyväkäytöksinen ja kiva käsiteltävä. Tallissa sen kanssa pärjää nuoremmatkin käsittelijät, eikä sen karsinaan mennessä tarvitse jännittää, millä tuulella tamma tänään mahtaisi olla. Suttu tuntuu nimittäin olevan hieman epätammamainen ollessaan lähes poikkeuksetta joka päivä erittäin hyväntuulinen. Suttu nauttii siitä, kun sen kanssa vietetään aikaa. Oli kyseessä oikeastaan mikä tahansa hoitotoimenpide, onnistuu se tamman kanssa mukisematta. Myös porukan pienimmät voi hoitaa Suttua, eikä sen kanssa tarvitse pelätä, että tamma teilaisi jalkoihin jääviä lapsia. Taluttaessa tamman kanssa täytyy kuitenkin olla tarkkana, sillä uteliaisuus vie välillä voiton kuuliaisuudesta, ja saatakin löytää itsesi puhtaasti narunjatkeena Sutun valitessa haluamansa suunnan. Tammaa taluttaessa tarvitaankin vähän enemmän auktoriteettiä, kuin muissa hoitotoimenpiteistä. Suttu ei myöskään ole kovin varovainen, vaan jos se päättää jonkun suunnan, se myös menee sinne, oli edessä sitten ämpäreitä tai muita tavaroita.

Suttu on oikein kiva yleisratsu, ja sen kanssa on kiva treenata. Se omaa hyvän työmotivaation, ja on aina yhtä hyväntuulisena lähdössä töihin, kuin mitä se on yleisesti hoitaessakin. Tammalla on kolme kivaa askellajia, jotka näyttävät hyvältä, mutta ovat lisäksi myös oikein miellyttävät istua. Sutun selkään pystyy laittamaan kokemattomammankin ratsastajan täysin huoletta, ja tamma toimiikin oikein pätevästi niin talutusratsuna, kuin helppo A - tasoisena kilpahevosenakin.

Hypätessä Suttu osaa olla välillä vähän turhankin reipas, ja kuumuessaan se ei ole kovinkaan tarkka jaloistaan. Välillä tuntuu, että Suttu on ennemmin keilaamassa, kuin hyppäämässä esteitä, mutta pienet kolahdukset eivät tammaa hidasta. Hypätessä Suttu tarvitseekin kokeneen ratsastajan, joka saa tamman pysymään nahoissaan mahdollisimman hyvin. Maastossa Suttu on varmajalkainen, eikä pelkää mitään. Tuli vastaan sitten traktori tai pahamaineinen postilaatikko, kohtaa Suttu kaiken rohkeasti. Myös maastoesteet luonnistuvat tammalta hyvin, eikä se aristele kiinteitä esteitä yhtään.

Suttu matkustaa hyvin, ja kotiutuu vieraisiin paikkoihin nopeasti. Suttu onkin yhtä hyväluonteinen vieraissa paikoissa, kun tamma on kotonakin. Yhtä uteliaskin se on - ehkä jopa himpun verran uteliaampi. Vieraissa paikoissa saakin olla entistä tarkempi, ettei tamma itse päätä, minne seuraavaksi suuntaa.

Sutun luonteen on kirjoittanut maura, kiitos!

© kasvattaja

Sukulaiset

VIR MVA Ch Huvin Mustasurma
KTK-I, KRJ-I, ERJ-I, SLA-I
klm, 156cm
ii. Hallanpeikko
KTK-II, KRJ-I, ERJ-II, SLA-I
tprt, 158cm
iii. Hallan Hermannin
iie. Pirpaliina
ie. VIR MVA Ch Mustaherukka
KTK-II, KRJ-II, ERJ-II, SLA-II
m, 153cm
iei. Sotaherra
iee. Mustamarja
Ch Pirunkorven Satakieli
KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, SLA-I
trt, 149cm
ei. Toiveen Ajatus
ERJ-I, KERJ-II, KRJ-I
trt, 154cm
eii. Aave
eie. Täsmällinen
ee. Ruoholan Suvilintu
ERJ-II, KERJ-I, KRJ-I
rn, 148cm
eei. Kaappari
eee. Ruoholan Ruislintu
sukua virtuaalimaailmassa 2 polvea
t. Kaihon Haamuloma s. 01.11.2021 i. Vappulan Haamunretale
t. Kaihon Savusurma s. 24.10.2022 i. Runon Smaragdi

Kilpailumenestys

Näyttelymenestys Arvokilpailumenestys
23.05.20 Hiivuri: irtoSERT tuom. Vibaja
31.08.22 Susiraja: MVA-sert tuom. Jannica
05.09.23 Safiiritiikeri: tuom. Terhi irtoSERT
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
KRJ 40 sijoitusta ERJ 40 sijoitusta KERJ 40 sijoitusta
01.06.20 Kuura: HeA 6/37
03.06.20 Harjukoski: HeA 5/40
03.06.20 Lupin: HeB 5/70
04.06.20 Lupin: HeB 8/70
05.06.20 Lupin: HeA 4/70
08.06.20 Kuura: HeA 3/37
08.06.20 Lupin: HeB 3/70
08.06.20 Harjukoski: HeA 5/40
09.06.20 Lupin: HeA 4/70
09.06.20 Cloudfield: HeA 6/50
09.06.20 Silverlode: HeA 5/40
10.06.20 Harjukoski: HeA 2/40
10.06.20 Cloudfield: HeA 3/50
11.06.20 Silverlode: HeA 3/40
11.06.20 Harjukoski: HeA 4/40
11.06.20 Ketola: HeA 5/30
14.06.20 Cloudfield: HeA 3/50
15.06.20 Ketola: HeA 3/30
16.06.20 Harjukoski: HeA 3/40
16.06.20 Harjukoski: HeA 1/40
17.06.20 Ketola: HeA 4/30
19.06.20 Cloudfield: HeA 7/50
20.06.20 Ketola: HeA 3/30
20.06.20 Cloudfield: HeA 2/50
22.06.20 Harjukoski: HeA 3/40
22.06.20 Lupin: HeA 4/70
24.06.20 Harjukoski: HeA 1/40
26.06.20 Harjukoski: HeA 1/40
28.06.20 Harjukoski: HeA 3/40
28.06.20 Silverlode: HeA 3/40
29.06.20 Harjukoski: HeA 5/40
15.09.20 Kuura: HeA 4/40
31.12.20 Chowter: HeA (Cup) 5/92
21.01.21 Cloudfield: HeA 4/50
23.01.21 Cloudfield: HeA 4/50
24.01.21 Cloudfield: HeA 5/50
28.01.21 Cloudfield: HeA 6/50
29.01.21 Cloudfield: HeA 3/50
30.01.21 Cloudfield: HeA 2/50
04.02.21 Yemene: HeA 5/40
31.08.20 Hiivuri: 90cm (Cup) 7/55
04.09.20 Hornanhovi: 80cm 2/30
06.09.20 Hornanhovi: 80cm 5/30
07.09.20 Hornanhovi: 80cm 4/30
12.09.20 Hornanhovi: 80cm 3/30
13.09.20 Hornanhovi: 80cm 3/30
14.09.20 Hornanhovi: 80cm 5/30
16.09.20 Hornanhovi: 80cm 2/30
21.09.20 Hornanhovi: 80cm 4/30
22.09.20 Hornanhovi: 80cm 2/30
23.09.20 Hornanhovi: 80cm 5/30
23.09.20 Hornanhovi: 80cm 1/30
24.09.20 Hornanhovi: 80cm 5/30
26.09.20 Hornanhovi: 80cm 5/30
27.09.20 Hornanhovi: 80cm 5/30
31.12.20 Harmony: 90cm (Cup) 7/55
13.03.21 Kaihovaara: 90cm 5/40
15.03.21 Kaihovaara: 90cm 5/40
18.03.21 Kaihovaara: 90cm 2/40
02.06.23 Pyökkipolku: 100cm 1/100
04.06.23 Pyökkipolku: 100cm 10/100
10.06.23 Pyökkipolku: 100cm 6/100
18.06.23 Pyökkipolku: 100cm 9/100
13.09.23 Nessinjärvi: 90cm 2/50
14.09.23 Nessinjärvi: 90cm 5/50
15.09.23 Nessinjärvi: 90cm 6/50
16.09.23 Nessinjärvi: 90cm 7/50
18.09.23 Nessinjärvi: 90cm 6/50
19.09.23 Nessinjärvi: 90cm 1/50
20.09.23 Nessinjärvi: 90cm 1/50
21.09.23 Nessinjärvi: 90cm 3/50
29.09.23 Nessinjärvi: 90cm 5/50
01.10.23 Nessinjärvi: 90cm 2/50
04.10.23 Nessinjärvi: 90cm 7/50
10.10.23 Nessinjärvi: 90cm 6/50
15.10.23 Nessinjärvi: 90cm 5/50
20.10.23 Nessinjärvi: 90cm 2/50
24.10.23 Nessinjärvi: 90cm 7/50
24.10.23 Nessinjärvi: 90cm 2/50
25.10.23 Nessinjärvi: 90cm 3/50
13.05.20 Vaalama: Helppo 3/26
18.05.20 Vaalama: Helppo 1/26
24.05.20 Vaalama: Helppo 3/26
26.05.20 Vaalama: Helppo 2/26
29.05.20 Vaalama: Helppo 5/46
04.06.20 Vaalama: Helppo 5/46
07.06.20 Vaalama: Helppo 5/46
09.06.20 Vaalama: Helppo 3/46
12.09.20 Lupin: Helppo 1/35
25.09.20 Nessinjärvi: Helppo 2/24
26.09.20 Lupin: Helppo 4/35
08.01.21 Yorca: Helppo 4/37
13.01.21 Yorca: Helppo 6/37
25.01.21 Yorca: Helppo 3/37
02.02.21 Lupin: Helppo 1/50
14.02.21 Lupin: Helppo 2/50
15.02.21 Lupin: Helppo 2/50
01.03.21 Syy: Helppo 1/40
01.03.21 Syy: Helppo 2/40
04.03.21 Syy: Helppo 3/40
12.03.21 Syy: Helppo 5/40
14.03.21 Syy: Helppo 6/40
17.03.21 Kavalniemi: Helppo 3/30
11.08.22 Kaihovaara: Helppo 5/30
12.08.22 Vihiniemi: Helppo 2/30
14.08.22 Kaihovaara: Helppo 3/30
14.08.22 Vihiniemi: Helppo 5/30
17.08.22 Kaihovaara: Helppo 1/30
19.08.22 Vihiniemi: Helppo 4/30
22.08.22 Vihiniemi: Helppo 2/30
23.08.22 Kaihovaara: Helppo 4/30
24.08.22 Kaihovaara: Helppo 2/30
25.08.22 Kaihovaara: Helppo 1/30
27.08.22 Kaihovaara: Helppo 2/30
30.08.22 Vihiniemi: Helppo 1/30
03.05.23 Nessinjärvi: Helppo 3/32
14.05.23 Nessinjärvi: Helppo 5/32
15.05.23 Nessinjärvi: Helppo 5/32
22.05.23 Nessinjärvi: Helppo 1/32
25.05.23 Nessinjärvi: Helppo 3/32

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä kirjoittaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä kirjoittaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.