”Ei ole minun murheeni”, tuumii Lesli sulkiessaan korvansa tarhakaverinsa peräänhuutelulta, takanaan alas kolisevilta puomeilta, siirtymistä pyytävältä, tallottuja varpaitaan voivottelevalta hoitajalta.. Leslin kyky ignoorata kaikki itselleen epämieluisa on suorastaan ilmiömäinen. Ei tämä tahallaan ilkeä ole, varpaitaan ei tarvitse varomalla varoa eikä vastassa koskaan ole hampaat irvessä uhitteleva hirviöhevonen. Syytämme valikoivaa kuuloa. Kyllä tämän kanssa pärjää, yleensä varsin mallikkaasti, vaikka toisinaan ne käyttäjän puolelta totaalitukitut korvat turhauttavat useamman instatarinakiroamisen verran.
Mikäli Lesli pudottaa puomin, joku samalla kentällä treenaava hevonen vauhkoontuu säikähdettyään, ratsastaja tipahtaa selästä tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu, Lesli pesee kavionsa koko asiasta eikä edes korvaansa lotkauta hämmingin suuntaan. Tämä on niitä hevosia, jotka jatkavat matkaansa ratsastajan pudottua, joskus jopa esterataa; olette varmasti nähneet sen videon, jossa hevonen jatkaa radan esteiden hyppäämistä useamman kerran ratsastajansa tipahdettua? Meidän Leslistä saisi samanlaisen. Tamma ei anna muiden hevosten hermoilujen, puomikosketuksen aiheuttaman jalkojen kolahduksen tai eteensä juoksevan kissan pilata päiväänsä, saati suoritustaan. Kissa kyllä väistää, puomikosketus ei uusiudu kun hyppää vähän isommalla loikalla, eikä muiden hevosten pörhistelyn tarvitse ulottua häneen asti. Vähän sellainen, ihmistyyppi, joka hoitaa tasan oman tonttinsa, muttei yhtään ylimääräistä. Hevoseksi muutettuna.
Lesli kuitenkin on hyvä hevonen, yhteistyökykyinen ennemmin kuin nöyrä, rohkea, varmajalkainen, periksiantamaton. Saman asian moneen kertaan toistaminen ei, ihme kyllä, tammaa turhauta. Luupään vikaa löytyy, sillä Lesli ei väistä; jos joku - kissa, lanta-astia, verryttelyn toimihenkilö - jää alle, se on kyllä ihan oma häpeä eikä Leslin ongelma. Pehmeästä kädestä tamma on erityisen tarkka, kovakätinen ratsastaja saa treenata aivan yksinään, vähintäänkin toisen hevosen kanssa. Sileätyöskentelyssä tamma solahtaa perusasiat osaavien perushevosten kategoriaan, kaikki lahjat löytyvät estepuolelta. Hyvän hyppytekniikan lisäksi tätä hevosta on geenilotossa siunattu melkoisella kapasiteetilla, eikä esteälyäkään puutu. Lesli tekeekin vähän turhan mielellään itsenäisiä päätöksiä ponnistuspaikan sekä laukan tahdin suhteen, mutta kuuntelee kyllä ratsastajaakin. Vinot linjat, lyhyet lähestymiset, erikoiset johteet tai mikään muukaan ei haittaa, Leslillä on kykyä, älyä, rohkeutta sekä halua suoriutua kaikesta eteen osuvasta. Myös kilparadalla, oikeastaan etenkin kilparadalla; kisapaikkojen tunnelma, jännitys ennen lähtömerkkiä, pieni adrenaliinipiikki.. Lesli ihan syttyy kilpailuissa, kenellekään ei jää epäselväksi, etteikö suoritusvuorossa olisi kilpailun päälle ymmärtävä hevonen.
Käsiteltäessä Lesli on aika mutkaton hevonen. Se vain ei reagoi, mikäli sattuu vahingossa pudottamaan loimet karsinan ovesta tai kaatamaan melassiastian pesukarsinan nurkasta. Eikä mokoma meinaa reagoida silloinkaan, kun talloo jonkun varpaat; juurihan hän sai jalkansa alas, ei sitä nyt heti nosteta! Huumorintajuttomalta tiukkapipolta vaikuttava Lesli käyttäytyy noin muuten asiallisesti, se kyllä nostaa ne jalkansa, siirtyy, avaa suunsa, tekee kaiken muunkin siltä pyydetyn, jos ei heti niin tarpeeksi tosissaan ärähtämällä. Mikään hoitotoimenpide ei ärsytä eikä hirvitä, klippaus on yhtä arkista kuin harjaaminen, kaivo on kaivo eikä piraja-allas.. Pohjimmiltaan Lesli on todella fiksu, järkevä tamma, jonka luupäisyys tulee välillä vähän tielle. Kuten silloin, kun sen pitäisi kävellä rekan sijasta traileriin. Hän ei matkusta trailerissa, paitsi jos ihan väkipakolla liinoilla kiskotaan. Mikäli Lesli saa päättää, niin rekka, kiitos. Trailerissa tamma ihan varmasti kuopii, tämä silakkapurkki kun ei sovi hänen arvolleen sitten ollenkaan!
© Lissu T.
Brynhild Føniks KV-II hhkko, 146cm |
ii. Brynhild Fafnir hhkko, 144cm | iii. Fjeldprins |
iie. Briefa SWE | ||
ie. Brynhild Vannlilje rnhkko, 143cm |
iei. Vatnajökull VVJ-III, KRJ-II | |
iee. Sjøbrisen VVJ-II, KRJ-I, YLA2 | ||
Brynhild Lakris KV-III hhkko, 138cm |
ei. Snorre Ree rnhkko, 146cm | eii. Snøstorm |
eie. Valhall Eleanor | ||
ee. Brynhild Lene hhkko, 136cm | eei. Drømfare | |
eee. Linda VVJ-I, KRJ-I | ||
Sukua virtuaalimaailmassa 3 polvea |
---|
Näyttelymenestys25.01.23![]() 31.01.23 ![]() 30.03.23 ![]()
31.01.23 |
![]() |
KRJ, Kouluratsastus - tasolla 0/4 VVJ, Valjakkoajo - tasolla 0/7 Tarkista ajankohtainen kilpailutilanne VH-profiilista
VVJ, Valjakkoajo - 1 sijoitus |
26.03.23 ![]() |
00.00.00 ![]() |
Kouluratsastus 0 sijoitusta | ||||
00.00.00 | ![]() | Paikka | Luokka | 0/00 |
Esteratsastus 0 sijoitusta | ||||
00.00.00 | ![]() | Paikka | Luokka | 0/00 |
ulkoasu © Heidi / Pilvimarja 2022