Tervetuloa Kavalniemeen

Maalaistunnelmaa Lapin maisemissa

Se marraskuu ei ollut mun elämäni tähtihetkiä. Mä olin juuri valmistunut maisteriksi Helsingin oikeustieteellisestä ja olin aloittanut työt juristina. Se oli ainoa asia, josta mä olin silloin iloinen. Kaikki muu tuntuikin sitten menevän ihan päin sitä itseään - mies petti ja jätti, mun rakas isoisäni sairastui parantumattomaan syöpään ja ylläpitohevoseni kuoli ähkyyn. Helsinki ei varsinaisesti ollut koskaan ollut mikään erityisen miellyttävä asuinkaupunki, joten viimeistään siinä vaiheessa, kun mies kantoi kamojaan pihalle siitä kurppaisesta kaksiosta tein päätöksen siitä, että nyt olisi munkin aika lähteä. Ja niinhän mä lähdinkin. Ihan kokonaan ja vieläpä toiselle puolelle Suomea.

Mä en edes tiennyt, mikä on Kajova tai missäpäin maailmaa se sijaitsee, kun törmäsin siihen Oikotien sivuilla. Mä vain tiesin, että se oli riittävän kaukana ja mä olin nyt muuttamassa sen nimiseen kaupunkiin. Vierähti viikko ja mä löysin itseni seisomasta uuden kotini pihasta matkalaukkuineni. Toisessa kädessä pitelin narun päässä olevaa poniani Cantoa. Lunta oli varmaan puolitoista metriä ja pakkasta kakskyt astetta. Se tuntui aika uskomattomalta sen jälkeen, kun oli asunut ikuisuudelta tuntuneen ajan pääkaupunkiseudulla. Enhän mä ees pitänyt talvesta, mutta siinä hetkessä ymmärsin, että mulla ei tainnut olla enää muita mahdollisuuksia kuin oppia pitämään siitä.

Nykyisin mä siis asun ihan oikealla hevostilalla Kajovassa, pienessä maalaiskaupungissa, ihan Kemijärven tuntumassa. Ensisilmäyksellä kaupunki vaikutti lähinnä pystyynkuolleelta tuppukylältä, jonka ainoa elonmerkki oli Facebookin puskaradiossa toisiaan ripittävät eläkeläismummot. Mä kuitenkin sopeuduin nopeasti ja onneksi ihan naapurista löytyi lämminhenkisiä hevosihmisiä, joiden kanssa aloin tulla nopeasti juttuun. Eikä mennyt kovin kauaakaan, kun pihassa seisoi jo pari hevosta lisää.

- Vilma Kavalniemi

VRL-14333

"Näppärä" oli se sana, jolla mä olin Lesliä äidilleni puhelimessa kuvaillut. Tuomas oli tirskahdellut vieressä kovaan ääneen tökkien mua samalla vimmatusti kyynärpäällä kylkeen, mutta mä olin ohittanut sen pelkällä olankohautuksella. Olihan Lesli näppärä. Mä jätin vain kertomatta, että se oli myös yli-itsevarma, rasavilli täystuho. Mutta mitä sitä nyt turhia jaarittelemaan...   Lue koko tarina foorumilta 🖤

Suosittelemme

ulkoasu © Heidi / Pilvimarja 2022