Lämpimästi tervetuloa Liljegårdiin!

Liljegårdin tarina sai alkunsa, kun reilu parikymppinen, vannoutunut kenttäratsastaja Selina eksyi monen mutkan kautta shetlanninponien pariin ja tutustui ihan uuteen lajiin - valjakkoajoon. Ja vaikka Selina oli aina ollut varma siitä, että vielä joku päivä hänellä olisi puoliverisiittola ulkomailla, niin toisin kävi. Pienet, pörröiset ponit veivät naisen sydämen ja tätä nykyä tallia pyörittämässä häärää muutama muukin saman kohtalon kokenut.

Rötiskö, jota myynti-ilmoituksessa hevostalliksikin kutsuttiin, ostettiin Selinan tädin perintörahoilla. Päätös oli tehty ehkä hetken mielijohteesta, mutta päivääkään ponien tulon jälkeen sitä ei ole tarvinnut katua. Paikoissa oli kuitenkin kunnostamista, ja verta, hikeä ja kyyneliä sen remontoiminen vaatikin lähes kahden vuoden ajan. Aina toisinaan yksi jos toinenkin menetti toivonsa tilan suhteen ja oli luovuttaa, mutta lopulta kärsimys palkittiin. Ensimmäiset ponit pääsivät viimein kovan työn jälkeen muuttamaan Liljegårdiin ja pienimuotoinen kasvatusprojekti saatiin viimein aluilleen. Kukaan ei silti osaa oikeastaan tänäkään päivänä sanoa, että oliko päätös tallin täyttämisestä kymmenpäisellä shetlanninponilaumalla kovinkaan fiksu veto.

- Selina & Elias Liljegård
VRL-14333

Webdesign © Cery 2019
Kuvat © You Know

 

Tämä on virtuaalitalli ja jokainen tallin hevonen on virtuaalihevonen