Kaihovaara

Helokkihuurre

Suomenhevonen, ori
s. 20.08.2023, 4-vuotias
Rautias, 147cm
Kasvattanut Kuusinevan Kartano
Omistaa Kaihovaara (VRL-14333)
Rekisterissä VH23-018-0847
Helppo B / 100cm / Helppo

KTK-I

En valehtele, jos sanon Hutun saapuneen rytinällä meidän elämään. Tuolloin vasta vuosikkaaksi kääntynyt raudikko nimittäin syöksyi ensimmäistä kertaa Kaihovaaraan saavuttuaan ulos trailerista sellaisella vauhdilla, että siinä jäi varmaan jo Usain Boltkin kakkoseksi. Mutta ei siinä - meille ainakin selvisi hyvin nopeasti, millaisen hulivilin kanssa me oltiin tekemisissä.

Samalla hulivili-asenteella ollaan rellestetty menemään aina siitä päivästä lähtien ja totta puhuakseni tylsää ei oo ollut varmasti yhtenäkään päivänä sen jälkeenkään. Onneksi rautias pikkuori osoittautui kuitenkin pienen alkusäikähdyksen jälkeen varsin yhteistyökykyiseksi ja nopeasti oppivaksi hevoseksi, eikä sen kouluttaminen kelpo kansalaiseksi ole vaatinut mitään ihmeellisempiä kommervenkkejä tai taikatemppuja. Meidän oma Usain Bolt oli ehdottomasti syntynyt kenttäratoja valloittamaan.

Vauhdikas, nopea, eteenpäinpyrkivä... Hutun persoonallisuuden kulmakiviä tuntuvat olevan kova vauhti ja hurjien tilanteiden nostattamat adrenaliinipiikit. Raudikko ori on sellainen ponimainen rämäpää, jolla ei tunnu olevan minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Kaikkeen suhtaudutaan loputtomalla uteliaisuudella, eikä mitään voi sillain söpösti kuikuillen tarkastella, vaan aina mennään rytinällä kohti tuntematonta. Hutun mielestä överit on aina paremmat kuin vajarit.

Hutun vanhemmat ovat molemmat hieman epäsosiaalista sorttia, mutta Huttu itse sen sijaan tulee kyllä toimeen ihan kivasti lähes kaikkien kanssa. Se tuntuu olevan tietyllä tapaa olemukseltaan sen verran varsamainen ikinuori, ettei sitä pahemmin kiinnosta mitkään hierarkiat tai arvojärjestykset. Ihmisiin se suhtautuu loputtomalla mielenkiinnolla ja uteliaisuudella. Raudikko onkin yleensä se, joka on ensimmäisenä portilla vastassa täysin tuntemattomiakin ihmisiä. Huttu ei nimittäin missään nimessä riskeeraa rapsutuksien tai herkkujen saamisen mahdollisuuutta. Hoitotoimenpiteet, lastaukset ja muutkin rutiinihommat sujuvat myös hyvin kivuttomasti, mikäli matkaan on varattu tarpeeksi herkkuja ja ruokaa. Huttu on kyllä pääpiirteittään muutenkin helppo käsitellä ja hoitaa, vaikka se hyvin utelias onkin.

Kellekään ei varmaankaan tule yllätyksenä se, että Huttu on aika reipasliikkeinen ratsu. Se vertyy nopeasti ja on kovin ketterä, minkä ansiosta se taipuu aika kivasti kaikenlaisiin kiemuroihin ja koukeroihin. Kovin montaa toistoa ori ei kestä saman tehtävän parissa, mikä toisinaan aiheuttaa vähän päänvaivaa, sillä Hutulla on tapana lähteä itse vähän varioimaan tehtäviä, mikäli sen mielestä treeni junnaa liikaa paikoillaan. Raudikko on pääasiassa kevyt kädelle ja suhteellisen helposti ratsastettavissa herkäksi avuille, vaikka toisinaan se onkin aavistuksen etupainoinen alkuverkan aikana.

Esteet ovat ehdottomasti Hutun alaa. Niissä on juuri sitä sen kaipaamaa menoa ja meisinkiä, vaikka toki ratsastajalla onkin sitten oma hommansa pitää vauhdin hurmasta nauttiva ori järjissään. Raudikon ketteryydestä ja pienikokoisuudesta on etua myös esteillä - se taittuu tarvittaessa näppärästi jyrkkiin käännöksiin ja pieniin väleihin. Estesilmää ponilla on, mutta toisaalta sillä on vähän huonokin tapa lähteä hyppäämään hankalistakin paikoista. Maastoesteet ja maastoilu ovat myös ehdottomasti orin mieleen. Rämäpäinen ori ei kaihda isompiakaan rasahduksia ja risahduksia, eikä esimerkiksi kisapaikan hälinäkään pistä ponin pasmoja sekaisin.

© scirlin, VV / Vapaasti

Sukulaiset

Roudanluja
VSN WCh, KTK-I
rt, 147cm
ii. Roudankova
rt, 147cm
iii. Routavaurio
iie. Naispaholainen
ie. Ruutukuvio
vrt, 145cm
iei. Ristinolla
iee. Tilkkutäkki
Markiisitar
KTK-II
prn, 148cm
ei. Mutkalan Patu
tprn, 153cm
eii. Hiiohoi!
eie. Piippolan Pimu
ee. Bellan Kaunotar
prn, 145cm
eei. Kukkona Tunkiolla
eee. Bellan Kuuratar
sukua virtuaalimaailmassa 1 polvi
o/t. Nimi s. 00.00.0000 i/e. Nimi

Kilpailumenestys

Näyttelymenestys Arvokilpailumenestys
24.11.23 Kaihovaara: irtoSERT tuom. Dimma
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
KRJ 0 sijoitusta ERJ 0 sijoitusta KERJ 0 sijoitusta
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
00.00.00 Paikka: luokka 0/0
00.00.00 Paikka: luokka 0/0

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä kirjoittaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.